Onko keskustan gallup-kunto yllätys?
Monen keskustalaisen huonosti nukutut yöt sijoittuvat jokaisen kuun vissiin kohtaan, alkukuuhun ja loppukuuhun, kun ensin Yleisradio ja sen jälkeen Helsingin Sanomat kertovat puolueiden gallup-tuloksista. Meistä monista on tullut ”käyräpelkoisia”.
Tällaisen taudin siemeniä on ollut liikkeellä jo pitkään. Sipilä pani ensi tuulemaan. Hän hoiti hyvin muun muassa välttämättömän kilpailukykysopimuksen, kikyn.
Samalla hän antoi kuitenkin muutamia luutia kokemattomiin, mutta itsevarmoihin käsiin. Ja tulokset olivat sen mukaisia.
Keskustan sivupenkit alkoivat täyttyä. Politiikkaankin vaaditaan ammattitaitoa. Vanha totuus unohtui: ”virheistä rangaistaan”.
Kun vuoden 2019 eduskuntavaaleissa keskusta koki historiansa ylivoimaisesti suurimman tappion, oli monille selvää, että nyt mennään oppositioon.
Toisille tärkeää oli saada ”suut poikki” ja peräpeili päreiksi. Ja poikki menivätkin suut, kun demarit kertoivat, että vaalivoittajan kammareissa olisi tilaa teillekin, kepulaisille.
Niin sinne hallitukseen sitten lähtivät keskustan innostuneet uudet kasvot luottamusta palauttamaan. Kansan silmissä se näytti vallankipeydeltä.
Kansan kollektiiviseen muistiin ja mieltymyksen katalogiin kirjattu sääntö on, että jos häviät vaaleissa ylivoimaisesti enemmän kuin muut, pysy pois hallituksesta, kokoa oppositiossa itsesi ja tule uudestaan tuorein tavoittein ja voimin niin voitat. Toisin tekevää katsotaan vinoon.
Tiedän monien odottavan reipasta keskustelua.
Vuonna 2019 ensin Rinteen, sitten Marinin kammari oli ja on edelleen kansan silmissä vihervasemmiston kammari.
Vaikka keskustan avainjoukko olisi kovempaakin kaliperiä, ei kammarin emännän ovesta ulos käyvää onnitella monestikaan keskustalaisena, vaikka saavutusten säkissä olisi hyviäkin asioita. Niin kuin on ollut.
Kaiken lisäksi korona ja sota ovat peittäneet alleen soten ja muutakin hyvää, mikä normaalioloissa olisi jäänyt positiivisena kansan mieliin. Gallupit ovat lahjomattomia. Onko niiden tulos yllätys?
Tiedän, että asioista ei joidenkin mielestä pitäisi juuri puhella. Mutta tiedän myös monien odottavan reipasta keskustelua. Sitä paitsi, ellei vielä nyt, niin milloin sitten?
Aatteellisena liikkeenä ja asiansa tuoreuden ansiosta keskusta on kaikkea muuta kuin kuollut.
Maailma ympärillä suorastaan huutaa arvoja ja ihanteitamme tekemisemme perustaksi: sivistys, paikallisuus, ekologisuus, omavaraisuus, ahkeruus, yrittäjyys ja turva ovat keskustan syvintä olemusta.
Näihin askelmerkkeihin on palaamassa nyt myös suuri osa Eurooppaa, kun se puhuu strategisen autonomian lisäämisestä. Nyt on tekemisen, eikä hyssyttelyn aika!
