Mari Ervelä haluaa pitää Karvian maailmankartalla

Kuntavaalit 2017

Vahva kotiseuturakkaus ohjaa Karvian kuntavaaliehdokkaan, Mari Ervelän, 39, päätöksentekoa. Oma asenne ratkaisee kaikessa päätöksenteossa, jatkopaikkaa hakeva ensimmäisen kauden valtuutettu tietää.

– En pidä ”Kotikuntani loppuu kahden vuoden kuluttua” -puheista. Puheiden sijasta kääritään hihat ja ryhdytään entistä voimakkaammin kehittämään kunnan elinvoimaisuutta, Ervelä innostuu.

Ervelä pitää tärkeänä, että tulevaisuudessakin kaikista kuntalaisista pidetään huolta niin pitkälle, kuin prosessi on omissa käsissä.

Kuntavaaliehdokkuus on Ervelälle sydämen asia. Hän haluaa pitää kotikuntansa vireänä.

– Kunnan elinvoimaisuuden edellytyksenä ovat laadukkaat kasvatus- ja opetuspalvelut sekä liikunta- ja kulttuuritoiminta. Luottamuksella ja hyvällä päättäjäporukalla nämä asiat saadaan hoidettua tulevaisuudessakin, Ervelä uskoo.

– Uskon, ettei kunta katoa maailmankartalta, vaan valtuustossa tarvitaan edelleen uuden kehittäjiä ja hyvästä kunnan palvelutasosta kiinni pitäjiä. Mutta sitä ennen tarvitaan aktiivisia äänestäjiä!

Ehdokkaana Ervelä haluaa olla esimerkkinä nuorille.

– Kannan huolta siitä, mistä tulevat tulevaisuuden kuntapäättäjät. Nuoret on saatava ymmärtämään, ettei kuntaa ole, ellei ole luottamushenkilöitä, jotka hoitavat oman osuutensa kunnan toiminnasta.

Ervelä pyörittää yhtiökumppaninsa kanssa tilitoimistoa Karvian kirkonkylällä. Päätöksenteossa hänen lempilapsiaan ovat yrittäjyys ja sen edistäminen.

Ervelä haluaakin panostaa yrittäjyyden markkinointiin ja asuinpaikasta riippumattomiin yrittämisen mahdollisuuksiin.

– Etätyön tekeminen ja siihen kannustaminen voisivat tuoda paluumuuttajia, hän paluumuuttajana pohtii.

Mari Ervelä

  • Ikä: 39
  • Siviilisääty: Avoliitto
  • Perhe: Avomies ja 9-vuotias poika
  • Harrastukset: Lukeminen, järjestötoiminta sekä telinevoimistelu