KOL:n puheenjohtajaksi valittu Sippola: Aion keskittyä järjestön vahvistamiseen

Keskustaopiskelijat

Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajaksi sunnuntaina valitun Anniina Sippolan mielestä opiskelijaliiton ja sen osastojen välistä yhteistyötä tulee jatkossa tiivistää.

Parannusta Sippola kaipaa myös osastojen keskinäiseen yhteistyöhön.

– Mitään isompia ongelmia meillä ei ole ollut, mutta ehkä eduskuntavaalit ja hallitusohjelman tekeminen ovat vieneet kuluvana vuonna päähuomion. Nyt on järjestön vahvistamisen aika, Sippola sanoo Suomenmaalle.

Hän aikoo lisätä esimerkiksi osastojen puheenjohtajien välisiä keskusteluja yhteispuhelujen kautta.

Sippola poikkeaa monista edeltäjistään siten, että hän opiskelee yliopiston sijaan ammattikorkeakoulussa. Hänellä on myös ammattikoulututkinto.

Sippola aikookin keskittyä opiskelijaliiton toiminnan vahvistamiseen etenkin ammattikorkeakouluissa.

Vuonna 2016 järjestetään edustajistovaalit Helsingin yliopistossa ja opiskelijakuntavaalit suomalaissa ammattikorkeakouluissa.

– Näen tärkeäksi, että osastot ovat näihin vaaleihin kunnolla valmistautuneita, Sippola sanoo.

Hallituksen koulutuslinjauksiin vuodenvaihteessa aloittava puheenjohtaja suhtautuu rakentavasti.

– Meidän tehtävä on olla kriittinen ääni, mutta samalla täytyy ymmärtää missä tilanteessa hallitus on ratkaisunsa tehnyt. Päätökset ovat kompromisseja muiden hallituspuolueiden kanssa. Ei tässä hallitusta ryhdytä hajottamaan, Sippola linjaa.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen