Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat: Suomi-rata lisää elinvoimaa

Raideliikenne

Suomi-radan rakentaminen vahvistaa usean maakunnan ja koko Suomen kilpailukykyä. kiittelevät keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat Jouni Ovaska ja Arto Pirttilahti.

– Saimme iloisia uutisia, kun valtio, Finavia ja kunnat pääsivät sopuun Suomi-radan hankeyhtiön perustamisesta ja eri tahojen rahoituksesta siihen. Tämä mahdollistaa EU-tuen hakemisen hankkeelle Verkkojen Eurooppa -rahoitusvälineestä, edustajat muistuttavat kannanotossaan.

Ovaskan ja Pirttilahden mukaan näin Suomi-radan ja sen liitännäisen eli Helsinki-Vantaalle kulkevan lentoradan edistäminen voi toden teolla alkaa. Liikennöinti uudella lentoradalla eli Pasilasta Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Keravalle kulkevalla rataosuudella voisi alkaa vuonna 2033 ja muut parannukset pian sen jälkeen.

– Haluamme kiittää liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakkaa ja neuvotteluihin osallistuneita kovasta työstä. Suomi-rata vahvistaa usean maakunnan ja koko Suomen kilpailukykyä. Huomionarvoista on alueen 20 kaupungin ja kunnan osallistuminen, mikä kertoo alueen laajasta sitoutumisesta hankkeen edistämisessä, muistuttavat Ovaska ja Arto Pirttilahti.

Suomi-rata nopeuttaa ja sujuvoittaa raideyhteyttä Helsingistä Tampereen kautta Ouluun ja aina Tornioon saakka, sekä raideyhteyksiä Tampereelta Poriin ja Jyväskylään.

Tässä vaiheessa hankeyhtiö kattaa raideyhteyksien esiselvitykset Helsingistä Tampereelle ja lentoradan osalta,

– Toivottavasti myöhemmin myös raideyhteydet Tampereelta pohjoiseen, Poriin ja Jyväskylään saadaan mukaan hankkeeseen. Vasta tällöin voidaan todella puhua Suomi-radasta. Suomen elinvoiman edistämisessä erittäin tärkeä merkitys on sujuvilla raideyhteyksillä niin henkilö- kuin tavaraliikenteen osalta, toteavat Ovaska ja Pirttilahti.