Keskusta siirtyy ryhmäkansliamalliin – kansanedustajien avustajajärjestelmä menee remonttiin
Keskustan eduskuntaryhmä on tehnyt periaatepäätöksen ryhmäkansliamalliin siirtymisestä ensi eduskuntavaalien jälkeen.
Uudistus tietää muutoksia avustajajärjestelmään, jossa kansanedustajien valitsemat avustajat ovat olleet työsuhteessa eduskuntaan.
Ryhmäkansliamallissa avustajat ovat sen sijaan työsuhteessa eduskuntaryhmäänsä.
– Uudistuksen keskeisin tavoite on resurssien tehokkaampi käyttö ja avustajien tekemän päällekkäisen työn välttäminen, keskustaryhmän pääsihteeri Seija Turtiainen perustelee.
Eläkkeelle jäävän Turtiaisen seuraajan on ensi töikseen muotoiltava eduskuntaryhmälle uusi toimintamalli.
Yksityiskohtaiset suunnitelmat voi nimittäin laatia vasta eduskuntavaalituloksen selvittyä.
Turtiaisen mielestä siirtyminen ryhmäkansliamalliin on askel oikeaan suuntaan, sillä eduskuntaryhmät tarvitsevat avukseen asiantuntijoita yhä kipeämmin.
Periaatepäätöksen lähtökohtana on, että tulevaisuudessa yksi avustaja avustaa kahta kansanedustajaa.