Keski-Pohjanmaan keskusta valitsi uudeksipuheenjohtajakseen Timo Pärkän
Keski-Pohjanmaan keskustapiiri kokoontui syyskokoukseensa adventtisunnuntaita edeltävänä lauantaina.
Piirin puheenjohtajan tehtävät jättäneen Mari Kerolan tilalle valittiin halsualainen Timo Pärkkä tiukan äänestyksen jälkeen. Pärkkä voitti vastaehdokkaansa Piia Rautiolan äänin 22–20.
Varapuheenjohtajiksi valittiin Marjaana Leivo Kokkolasta ja Hannes Torppa Vetelistä.
Kannanotossaan Keski-Pohjanmaan piiri katsoo, että sote- ja sotu-uudistusten rinnalle tarvitaan perhepolitiikan täydellistä uudistamista.
– Syntyvyyden lasku ei parane syyllistämällä vaan mahdollistamalla, se toteaa.
Opiskelua pitäisi piirin mielestä tarkastella enemmän yksityiselämän valinnan mahdollisuuksien kuin koulutuksen järjestämisen näkökulmasta.
– Rakenteita on uudistettava niin, että opiskelun rinnalle luodaan mahdollisuuksia tukemaan perheen perustamista ja lasten hankkimista.
Perheille tulisi luoda myös palveluita korvaamaan läheisten muodostaman tukiverkon puutetta heidän muuttaessa työn tai opiskelujen perässä kauas kotiseuduiltaan.
– Konkreettinen arjen apu ja pysyvät suhteet esimerkiksi neuvolatyöntekijään voivat rohkaista myös perheen kasvattamiseen esikoisen syntymän jälkeen.
Keski-Pohjanmaan keskustapiiri purkaisi lapsiperheiden taloudellista kuormaa tulee verotuksen keinoin, kuten lapsikohtaisilla verovähennyksillä sekä lapsilisän reippaalla korottamisella.
Kannanotossa todetaan, että keskustalle on aina ollut tärkeää lapsiperheiden valinnanvapaus. Kotihoidontuen ansiokas puolustaminen on tästä hyvä osoitus.
– Jatkossa tulee huolehtia yhä vahvemmin siitä, ettei lastaan hoitava vanhempi putoa eläkkeelläkään toimeentuloalhoon. Lasten saanti ja kasvattaminen on kunnioitettava pyrkimys, eikä se saa muodostua taakaksi missään elämän vaiheessa, kannanotossa painotetaan.
Keski-Pohjanmaan keskusta ilmaisi huolensa myös kuntien alati kiristyvästä taloustilanteesta ja toivoo siihen pikaista huojennusta valtiovallan taholta.
Maataloudestakin tulee jatkossakin olla mahdollista viljellä vapaasti kaikilla peltomailla.