Kääriäinen evästää: Asetuttava köyhän ja osattoman puolelle
– Odotan puoluekokouksemme asettuvan köyhien ja osattomien puolelle, keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen paaluttaa Suomenmaan blogikirjoituksessaan.
Kääriäinen odottaa puoluekokouksen ”paaluttavan selkein vedoin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjat vakauspolitiikan hengessä, ottavan rohkeasti kantaa alueellisen tasapainon puolesta näinä keskittymishuuman aikoina, pitävän biotalouden lippua ylhäällä, asettuvan köyhien ja osattomien puolelle ja ruotivan koulutuksen suunnitelmat ihmisyyden hengessä”.
Kääriäisen kuvauksen mukaan Seinäjoella kokoonnutaan yhteisten aatteellisten leiritulien äärelle.
– Se innostaa, lisää yhteenkuuluvuutta ja antaa energiaa. Maakuntien väki evästää puoluejohtoa ja ministereitä maanläheisillä asioilla. Niitä riittää kikyn ja soten jälkeenkin.
Johtovalinnat ovat aina Kääriäisen mukaan olleet puoluekokouksen kohokohtia. Puoluesihteerin ja varapuheenjohtajien paikoille on tunkua nytkin.
Kääriäinen ennakoi johtotehtäviin valittaville kovia, ehkä vaikeutuviakin aikoja.
– Puoluejohdon tehtävät sitovat ajallisestikin, eikä niitä voi eikä saa ottaa astinlautana uusille paikoille, kirjoittaja huomauttaa.
Valittavan johdon ensimmäinen vaativa tehtävä on luoda kunnon edellytykset kuntavaalimenestykselle.
Puoluejohdon vastuulla on vauhdittaa ehdokashankintaa, joka yhdessä yleispolitiikan kanssa ratkaisee vaalituloksen.
– Voi olla, että kokoomuksen puheenjohtajavaali kerää tuossa viikonvaihteessa suurimman julkisuuden, mutta se ei vähennä omien valintojemme merkitystä raskaan vastuunkantamisen aikoina, Kääriäinen toteaa.
– Sitä paitsi listalla on myös oman presidenttiehdokkaan nimeäminen. Vanhas-Matti pääsee virallisestikin pohjustelemaan kampanjaa.