Hilkka Kemppi lähtee kuntavaaleihin Asikkalassa – keskustaedustaja uskoo kehyskuntien kysyntään koronan muuttamassa Suomessa

Kuntavaalit

Keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja Hilkka Kemppi lähtee ehdolle kuntavaaleissa kotikunnassaan Asikkalassa Päijät-Hämeessä. Kemppi on toiminut kuluvan kauden myös valtuuston puheenjohtajana.

– Olen lähdössä ehdolle kevään kuntavaaleihin, sillä uskon kehyskuntien kysyntään koronan muuttamassa Suomessa. Asikkalassa on nyt ruutia. Uskon Asikkalan kasvuun ja positiivisen kierteen jatkumiseen. Turvallisuus, uusiutuva energia, etätyö, yhteisöllisyys, lähiruoka ja lähipalvelut ovat Asikkalan vahvuuksia. Olemme päässeet tällä kaudella hyvin alkuun, nyt ei auta jarrutella, Kemppi toteaa.

Kemppi kokee, että myös kehittämiskohteita on edelleen.

– Tarvitsemme lisää yrityksiä ja työpaikkoja, kestävässä luontomatkailussa on vielä paljon saavutettavaa ja muun muassa ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tarvitaan tukea. Myös Vääksyn keskusta-alue ja kyläkeskukset kaipaavat kehittämistyötä. Luonto täällä on ainutlaatuinen ja sen potentiaalista olemme hyödyntäneet vasta ripauksen.

– Koko kuntakenttä on muutoksessa valtion sote-uudistuksen myötä. Siksi on erityisen tärkeää, että kunnanvaltuustoissa toimii myös valtakunnan politiikassa toimivia henkilöitä, Kemppi katsoo.

Kemppi valittiin Kuntaliiton vuoden valtuutetuksi vuonna 2019 kunnanhallituksen ja kunnan viranhaltijoiden johtoryhmän yhteisestä esityksestä.