Hiljainen kriisi
Mielenterveysongelmat ovat yksi Suomen vakavimpia yhteiskunnallisia uhkia.
Niiden vuosikustannuksiksi arvioidaan 10–15 miljardia euroa. Ja eurot eivät tietenkään kerro kaikkea. Kyse on ihmisistä, joiden arki kaventuu huomaamatta. Kyse on katkenneista työurista, pitkittyneistä sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyyseläkkeistä.
Kun mieli väsyy, seuraukset eivät jää terveydenhuollon seinien sisälle. Ne osuvat perheisiin, työyhteisöihin ja koko yhteiskunnan kantokykyyn.
Mielenterveys ei ole “vain” sote-kysymys. Se on talous-, turvallisuus- ja tulevaisuuskysymys. Jokainen menetetty työvuosi on isku yksilön toimeentulolle ja samalla lovi yhteiseen kykyymme rahoittaa palvelut. Ja mikä pahempaa: jokainen menetetty ihminen on pois Suomen rakentamisesta.
Ongelma on myös sukupolvinen. Lapsi ja nuori kantaa helposti mukanaan sitä, mitä kotona, koulussa tai kaveripiirissä tapahtuu, tai jää tapahtumatta.
Erityisen huolestuttavaa on nuorten tilanne. Suomessa arvioidaan olevan jopa noin 80 000 nuorta vailla työtä tai opintopaikkaa. Joutilaisuus ei ole vain “välivuosi”, jos se pitkittyy ja muuttuu ulkopuolisuudeksi.
Työn ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen lisää riskiä masennukseen, päihdeongelmiin ja velkaantumiseen. Mielenterveyden ongelmat voivat pudottaa nuoren pois opinnoista tai työstä. Kierre on tunnettu, mutta siihen puututaan liian usein liian myöhään.
Myös poikien vaikeudet kasvavat. Pojat yliedustuvat monissa synkissä tilastoissa. Koulupudokkuudessa, päihteissä, väkivallassa ja syrjäytymisen riskissä. Moni poika oppii jo varhain, ettei pahaa oloa saa näyttää eikä apua pyytää.
Kyseessä on hiljainen kriisi, joka näkyy vasta sitten, kun ongelmat ovat kasautuneet ja kynnykset ovat liian korkeita. Avun pyytäminen ei ole häpeää, vaan osoitus voimasta.
Jos Suomi valitsisi vain yhden kärkihankkeen, sen olisi oltava mielenterveys.
Kansallinen suunnanmuutos olisi pitänyt tehdä jo eilen. Matalan kynnyksen tukea, joka löytyy ajoissa ja läheltä, ei kuukausien jonojen takaa. Arkeen kiinnittyviä ratkaisuja yksinäisyyteen, kuten turvallisia yhteisöjä ja mielekästä tekemistä. Aikuisille tukea jaksamiseen ja perheille apua ennen kuin kuormitus murtuu.
Kolmas sektori tekee arvokasta työtä, mutta vastuuta ei voi ulkoistaa vapaaehtoisten varaan.
Jos Suomi valitsisi vain yhden kärkihankkeen, sen olisi oltava mielenterveys. Koska se on inhimillisesti oikein. Ja samalla kovinta mahdollista talouspolitiikkaa: työkykyä, kasvua ja turvallisempaa arkea.
Mielenterveys ratkaisee sen, pysyykö Suomi työkykyisenä, yhtenäisenä ja toiveikkaana, vai ajautuuko yhä useampi sivuraiteelle. Valinta on helppo.