Maatalous sittenkin mainettaan parempi, Maria Ohisalo
Sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo maalasi alkuviikosta kummallista mielikuvaa suomalaisesta maataloudesta. Hän antoi ymmärtää, että muut sektorit tekevät oman osansa ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta maatalous ei.
Väite ei pidä paikkaansa, sillä viljelijämme tekevät käytännön ympäristö- ja ilmastotekoja joka ikinen päivä. Niitä ovat esimerkiksi ravinteiden kierrätys, hiiliviljely, kasvipeitteisyydestä huolehtiminen sekä uusiutuvien polttoaineiden käyttö ja tuotanto.
Maatalouden kokonaispäästöistä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Yksi syy päästöjen pysymiseen samalla tasolla voi olla peltoalan lisääntyminen. Ei voi siis sanoa, ettei maatiloilla olisi tehty päästövähennystoimia.
Vuonna 2023 voimaan astuvan yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen myötä maatalouden päästöt lähtevät väistämättä laskuun, sillä kaikkien tukien ehdoiksi tulee uusia ilmasto- ja ympäristöehtoja. Lisäksi 25 prosenttia kaikista suorista tuista ohjataan ympäristöjärjestelmiin samalla, kun maaseudun kehittämisen ilmasto- ja ympäristösitoumuksia tehostetaan.
Suomen kansallinen CAP-suunnitelma on edistyksellinen. Päästövähennyksien koosta saamme osviittaa, kun Luonnonvarakeskus julkistaa laskelmat elokuun aikana.
Suomalainen ruoka on tutkitusti tuotettu eettisesti ja on kansainvälisen vertailun kestävää. Lisäksi lyhyt pohjoinen kasvukausi haastaa tuotantoa eri tavoin vertaillessa muihin EU:n maihin.
Nitraattidirektiivi on toimeenpantu, maaperän ravinteiden köyhtymistä vältetään, eläinten hyvinvoinnin mittarit ovat korkeat, hiiltä sidotaan sekä uutta tutkimusta ilmastopositiivisista ruoantuotantoratkaisuista edistetään ja viedään käytäntöön.
Maatalouden parissa työskentelevät ymmärtävät kyllä ilmastonmuutoksen seuraukset ja kokevat ne ensimmäisten joukossa sään ääri-ilmiöinä. Tämä heijastuu tuotantoon esimerkiksi heikentyneinä satoina ja vesipulana. Ala kaipaa ennen kaikkea kannustamista syyttelyn sijaan.
Kun syksyn budjettiriihessä päästövähennyksiä haetaan myös maataloudesta, on ne toteutettava tavalla, joka turvaa suomalaisen maatalouden elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn sekä maataloudesta elantonsa saavien ihmisten toimeentulon. Vihreiltä ei ole sellaisia avauksia kuulunut, joissa tämä kokonaiskestävyys huomioitaisiin.
Budjettiriihessä tuskin kuitenkaan vielä pystytään ihmeisiin, sillä hallituksen ilmastopoliittisten linjausten valmistelu on kesken.
Toivoisin ilmastolinjauksissa ennen muuta ison kuvan näkemistä. Tulokset eivät synny yhdessä yössä, vaan strategisilla päätöksillä, joissa fossiilisten päästöjen alasajon on oltava ykkösasia globaali perspektiivi säilyttäen.
Maatalouden päästöjen vähentäminen on osa tätä isoa kuva. Samalla kannattavasta ja kestävästä ruoantuotannosta on huolehdittava.
Vihreiden toiminta on herättänyt kummastusta kotimaan politiikan areenojen lisäksi myös Brysselin neuvottelupöydissä. Erityisesti ehdottomuus ja kompromissikyvyttömyys ihmetyttää.
Euroopan parlamentin vihreiden ryhmä äänesti kesällä Euroopan unionin historiallista ilmastolakia vastaan. Lain avulla kaikki jäsenmaat Puolasta Saksaan sidottiin hiilineutraaliustavoitteeseen vuoteen 2050 mennessä. Vihreille neuvoteltu lopputulos, joka kunnianhimossaan on historiallinen, ei ollut riittävä askel.
Ilmastonmuutoksen ratkaiseminen vaatii meiltä kaikilta yhdessä konkreettisia avauksia ja aloitteita. Pikavoittoja ei ole saatavissa poliittisilla julistuksilla ja hallituskortin heiluttelulla. Linjanvetoja budjettiriihen ja aluevaalien alla kuuluu tehdä, mutta ne eivät saa johtaa tiettyjen ammattiryhmien syyttämiseen ja vähättelyyn.
Suomalaisella maataloudella ja ruoantuotannolla on kykyä ja tahtoa uudistua jatkuvasti ilmastoystävällisempään suuntaan – keksittäisiinkö, Maria Ohisalo, yhdessä siihen lisäkannustimia?