Paluu Kekkosen huoneeseen
Kesä on paitsi lukemisen, myös meille suomalaisille niin rakkaan radion kulta-aikaa.
On mukavaa nauttia kesäillasta hyvän musiikin ja ihmisten tarinoiden parissa.
Tänä kesänä erityisesti Anu Vehviläisen ohjelma kosketti. Kuuntelemisen lisäksi sain tänä kesänä itsekin kunnian olla Yle Vegan kutsuvieraana Sommarprat-nimisessä ohjelmassa.
Ohjelmassa keskityin kuvaamaan elämää politiikan kulisseissa.
Hieman omia ajatuksia, mutta ennen kaikkea sitä, millaista on työskennellä suomalaisille muun muassa kahden sosialidemokraattisen pääministerin erityisavustajana. Toki kerroin myös omasta taustastani.
Olen lähtöisin Pohjois-Savosta. Synnyin ja kasvoin elämäni ensimmäiset vuoteni hyvin vahvasti maalaisliitto-keskustalaisessa ympäristössä. En liioittele ollenkaan.
Kerroin ohjelmassa, kuinka ollessani vain viisivuotias, serkkuni halusivat aina leikkiä politiikkaa, ja minun roolini oli joka kerta joko Esko Aho tai Paavo Väyrynen.
Leikkimme paikkana oli vuotta vanhemman serkkuni huone, jossa leikimme entisen presidenttimme valvovan silmän alla. Huone, jolla oli ja on edelleen oma nimi: Kekkosen huone.
Leikki taisi jättää jälkensä, vaikka minusta tulikin suvun punainen lammas.
Kansanliikkeen vahvuus on, että se ei ole koskaan yhden tai edes kymmenen ihmisen suuntavaiston varassa. Siksi se löytää aina eteenpäin.
Muutama viikko sitten vietin kesälomaa synnyinseudullani sekä metsäpalstallamme ja mökillämme. Sukuloinnin yhteydessä tein paluun Kekkosen huoneeseen.
Karkasin kahvipöydästä vähäksi aikaa, ja istuin hetken aivan yksin, hiljennyin ajatusteni kanssa.
Tuon hetken lisäksi olen tänä kesänä pohtinut muutenkin paljon kansanliikkeitä. Niiden luonnetta, olemusta sekä tietenkin merkitystä ja paikkaa. Niin, mistä kansanliikkeen tunnistaa?
Ajatukseni on tiivistynyt seuraavanlaiseen muotoon: Kansanliikkeissä vastaukset tulevat alhaalta ylöspäin; eivät toisinpäin.
Niin minä kiteyttäisin kansanliikkeen luonteen ja olemuksen. Siitä sen voima ja vahvuus tulee. Ja samalla siitä tulee – vähän niin kuin kaupan päälle – se, että politisoidaan oikeat asiat. Siis asiat, joista ihmiset puhuvat omassa arjessaan.
Ei ole vain taustastani johtuvaa lukkarinrakkautta, että mielestäni Suomen Keskusta kuuluu Sosialidemokraattisen puolueen ohella Suomen todellisiin kansanliikkeisiin.
En tarkoita näkyviä kansallispukuja tai kuuluvia työväenlauluja, vaan pintaa syvempää olemusta. Alhaalta ylöspäin versovaa ajattelua, toimintaa, ja tietenkin kasvua.
Kun mietin omaa puoluettani, mieleen tulee muutama hetki, jolloin on tuntunut siltä, että korvessa ollaan ja kierretään kehää.
Toinen kansanliikkeen vahvuus on, että se ei ole koskaan yhden tai edes kymmenen ihmisen suuntavaiston varassa. Siksi se löytää aina eteenpäin.
Uskallan väittää, että kansanliikkeissä nousu lähtee aina kekkosenhuoneista. Siellä nimittäin politisoidaan tälläkin hetkellä arkipäivän asioita ja katsotaan muutoksen keskellä eteenpäin.