Espanjan kuninkaan sisar joutuu oikeuteen
Espanjan kuninkaan sisar prinsessa Cristina joutuu maanantaina oikeuteen syytettynä veronkierrosta.
Hän on ensimmäinen Espanjan kuningasperheen jäsen, joka joutuu oikeuteen syytetyn ominaisuudessa sitten Francisco Francon diktatuurin päättymisen vuonna 1975.
Oikeudenkäynnin arvellaan vahingoittavan kuningasperheen mainetta.
50-vuotiaan prinsessan syytteet liittyvät hänen aviomiehensä liiketoimiin.
Aikoinaan ihannevävyksi tituleerattua Inaki Urdangarinia epäillään miljoonien eurojen kavaltamisesta liikekumppaninsa kanssa.
Vyyhti liittyy Urdangarinin aikoinaan johtamaan hyväntekeväisyysjärjestöön, joka sai julkisen puolen sopimuksia erilaisten tapahtumien järjestämiseksi.
Urdangarinin epäillään käyttäneen kuninkaallisia suhteitaan siten, että tapahtumien järjestämisestä ei tehty tarjouskilpailuita.
Talousrikossyytteitä puidaan Palman tuomioistuimessa Mallorcalla, missä Espanjan kuningasperheellä on lomapaikka.
Prinsessan ja hänen puolisonsa lisäksi oikeuden eteen joutuu toistakymmentä syytettyä. Oikeudenkäynnin odotetaan jatkuvan kesään asti.
Vyyhtiä on tutkittu jo vuosia. Cristinaan ja hänen puolisoonsa kohdistuneet epäilyt olivat yksi syy siihen että Christinan isä kuningas Juan Carlos luopui kruunusta poikansa Felipen hyväksi kesällä 2014.
Kuningas Felipe on poistanut rikossyytteiden vuoksi sisareltaan ja tämän mieheltä Palma de Mallorcan herttuaparin arvon.