Onko syy älylaitteissa, avioeroissa vai kympin tytöille suunnitellussa koulussa? – Erityisopetuksen tarve on kasvanut hurjasti, eikä kukaan tiedä miksi

Erityisopetus

Erityisopetuksen ja tehostetun tuen saajien määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta toiseen jo pitkään. 

Kesäkuussa 2020 julkistetun tilaston mukaan vuonna 2019 peruskoululaisista 20,1 prosenttia oli jonkinasteisten tukimuotojen piirissä, kun vuonna 1995 vastaava luku oli alle kolme prosenttia. 

Kuopiolainen erityisopettaja ja keskustavaltuutettu Vesa Linnanmäki on miettinyt paljon, mistä kaikki johtuu. 

Hän oli välillä kuusi vuotta poissa opetustyöstä toimiessaan kouluvirastossa kehittämispäällikkönä. 

Luokkaan palattuaan Linnanmäki huomasi ison muutoksen. Lapset olivat selvästi levottomampia. Yhdestä asiasta hän on varma: 

– Koulu yksin ei ole tästä vastuussa. Vaikka siellä tehtäisiin mitä, lasten ja nuorten ongelmia ei saada ratkaistua. 

Linnanmäki kääntäisikin katsetta ympäröivään yhteiskuntaan ja koteihin. 

– On mietittävä, mikä siellä on muuttunut. 

Yksi iso tekijä ovat hänen mukaansa älylaitteet. Ne vievät aikaa sekä lapsilta että vanhemmilta. Tutkimustenkin mukaan liika aika älylaitteiden parissa heikentää keskittymiskykyä, muistia ja kielitaitoa. Kaikki se näkyy koulussa. 

Yhtä aikaa erityisopetuksen tarpeen kasvaessa myös nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet hälyttävästi. 

– Ainut tutkimuksissa löytynyt yhteinen nimittäjä on lisääntynyt ruutuaika. Asiantuntijat ovat esittäneet yhdeksi selitykseksi myös perherakenteen murenemista, Linnanmäki toteaa. 

Linnanmäki epäröi ensin, mutta kertoo sitten myös erään havaintonsa, jonka uskoo vaikuttavan lasten haasteisiin koulussa: avioerot ovat yleisiä ja monissa perheissä on ongelmia. 

Pohjois-Savossa tehdyssä eroperheisiin kohdistuneessa tutkimuksessa paljastui, että kaksi kolmesta ei ollut hakenut minkäänlaista apua. 

– Lapselle on iso kriisi joutua olemaan erossa vanhemmastaan. En halua leimata, mutta se näkyy. Yhteiskunnan pitäisi antaa enemmän tukea paitsi perheiden koossa pysymiseen myös arjessa jaksamiseen, Linnanmäki sanoo. 

Mutta on koulussakin kehittämisen varaa. Nykyinen järjestelmä on Linnanmäen mukaan rakennettu kympin tytöille. 

– Tätä on vaikea sanoa ääneen, mutta pojat tipahtavat matkasta. 

Kritiikkiä Linnanmäki kohdistaa myös ilmiöoppimiseen. 

– Jos halutaan esimerkiksi, että lentokoneet pysyvät ilmassa, jonkun pitää osata matematiikkaa ja fysiikkaa. Oppimisessa pitää olla imu, mutta jos tavoitellaan pelkkää hauskuutta, mennään metsään. Ponnistelematta ihminen ei opi. Oppimistulokset ovat heikentyneet 15 vuodessa selvästi. 

– Tämä on tuhannen taalan kysymys. Erityisopetuksen tarpeen kasvun syistä voi esittää lähinnä valistuneita arvauksia, sanoo Oulun yliopiston erikoispedagogiikan professori Marjatta Takala. 

Yhtenä selityksenä hänkin pitää haastavia perhetilanteita ja liiallista älylaitteiden käyttöä. Tutkimuksella on Takalan mukaan saatu vahvat näytöt unen ja liikunnan merkityksestä lasten oppimiseen. 

– Kouluikäinen tarvitsee unta kymmenen tuntia vuorokaudessa. Ilman sitä lapsen on vaikea keskittyä koulussa. 

Toisekseen älylaitteilla aikaansa kuluttavat lapset eivät liiku. Mielihyvähormonit jäävät saamatta, ylipaino ja kakkostyypin diabetes lisääntyvät. 

Takalan mukaan terveydenhoitajat kertovat karuja faktoja näistä asioista, mutta koulun keinot ovat rajalliset.  

– Opettajat eivät voi mennä kotiin laittamaan lapsia nukkumaan, Takala huomauttaa.  

Yksi ratkaisu voisi olla koulun henkilöstön monipuolistaminen. Joissakin kunnissa on palkattu esimerkiksi sosionomeja matalan kynnyksen aikuisiksi, joita lapset voivat lähestyä huolineen. 

– Myös vanhemmat tarvitsevat neuvoja ja tukea. Pitäisi ehkä kehittää toimintamalli, jossa mennään kotiin miettimään yhdessä ratkaisuja haasteisiin, Takala pohtii. 

Yhtenä syynä erityisopetuksen tarpeen kasvuun Takala pitää avoimia oppimisympäristöjä, joita on viime vuosina rakennettu paljon. 

– Osalle lapsista ne ovat hyvin haastavia. Suurryhmässä lapsi ei tiedä, mihin keskittyä.  

Takala korostaa, että lapsi tarvitsee oman ryhmän ja opettajan, johon leimautua. 

– Tulisi luoda rauhallinen ja yksilön huomioiva opetus, jotta lapsi tietää, mitä häneltä odotetaan. 

Takala on opettanut opettajia yli 30 vuotta. 

Monet erityisopettajiksi erikoistuvat ovat kertoneet, että koulussa on paljon perustyön päälle tulevia projekteja. Siitä seuraa levottomuutta ja kiireen tuntua.  

– Sekä koulu että oppilaat näyttävät tarvitsevan apua, Takala summaa. 

Ja sitten ne resurssit. Linnanmäen mielestä resursseja vähennettiin siinä vaiheessa, kun lasten tarpeet alkoivat lisääntyä. Koulussa purettiin pienluokkia ja kyläkouluja yhdistettiin isompiin. 

– Isoissa yksiköissä ongelmat kärjistyvät, hän sanoo. 

Vuoden 2010 lakiuudistuksella lanseerattiin niin kutsuttu kolmiportaisen tuen malli, jossa perusopetusta ei jaeta yleis- ja erityisopetukseen, vaan kaikilla oppilailla on oikeus välittömiin tukitoimiin omassa luokassaan. 

– Tämän toteuttamiseen ei kuitenkaan tarjottu riittävästi resurssia. Opettajat ovat tosi lujilla, Linnanmäki huokaa. 

Oppivelvollisuuden jatkamisella ei voida Linnanmäen mielestä asiaa korjata. 

– Resurssit on kohdennettava syrjäytymisvaarassa oleville, ei koko ikäluokalle. 

Takala toivoo, että kouluissa voitaisiin toimia joustavammin, ohjata esimerkiksi hankalassa kotitilanteessa elävä lapsi pienryhmään ilman virallisia prosesseja. 

– Kaikilla opettajilla pitäisi olla myös erityisopetuksen asiantuntemusta. Ennen muuta toivon, että Suomessa pidettäisiin kiinni selkeästä opetuksesta, ilman markkinaorientaation ja itseoppivuuden korostamista. 

Juttu on julkaistu alunperin Suomenmaan kuukausilehdessä 9/2020. Suomenmaan voit tilata täältä.