Kylmän sodan kohuase kuohutti maailmaa ja katosi – taustalla synkkä syy
Kylmän sodan loppuvaiheissa 1970-luvun lopulta 1980-luvulle maailmaa kuohutti erikoislaatuinen ydinase, joka on sittemmin kadonnut kokonaan uutisista ja sotilaspoliittisista kuvioista.
Neutronipommiksi kutsuttu pienikokoinen säteilyase oli kylmän sodan ydinasevarustelun eräänlainen teknologinen huipentuma. Tavallisesta ydinaseessa se poikkesi perustavalla tavalla: räjähdyksen painevaikutus oli minimoitu ja tappavan neutronisäteilyn määrä maksimoitu.
Neutronipommia ei tarvinnut pudottaa strategisella pommikoneella, sillä se oli pieni ja kätevä. Pommi mahtui 203 mm haupitsin kranaattiin tai lyhyen kantaman Lance-ohjuksen kärkeen.
Ideana oli tappaa vihollisen sotilaat, mutta jättää rakennukset, infrastruktuuri ja kaupungit mahdollisimman ehjiksi. Neutronipommit suunniteltiin hyvin spesifiin tarkoitukseen: pysäyttämään Varsovan liiton massiiviset, Naton resursseihin nähden ylivoimaiset panssarivaunuarmeijat Keski-Euroopan tasangoilla.
Kyseessä oli tehokkain mahdollinen panssarintorjunta-ase, jonka edut olivat houkuttelevia. Jos Varsovan liitto olisi hyökännyt Länsi-Saksan halki, tavallisten ydinaseiden käyttö olisi tuhonnut samat saksalaiskaupungit, joita oltiin puolustamassa.
Neutronipommi tarjosi ratkaisuksi ”siistimmän” vaihtoehdon tappamalla panssarivaunujen miehistöt säteilyyn, mutta jättämällä talot, sillat ja tehtaat pystyyn.

Sotilasjargonissa alettiin puhua synkästä ilmiöstä, ”elävistä kuolleista”. Kun neutronisuihku läpäisee panssarin, se pirstoo miehistön solujen DNA:n korjauskelvottomaksi.
Hetkellisen oksenteluvaiheen jälkeen säteilyn uhrit saattavat tuntea olonsa lähes normaaliksi, ja pystyä taistelemaan vielä tunteja tai jopa päiviä. Tosiasiassa he ovat biologisesti kuitenkin jo kuolleita, sillä heidän elimistönsä on menettänyt kyvyn uusia solujaan.
Juuri näin kävi Tshernobylin palomiehille, jotka saivat tappavan annoksen säteilyä. Ensimmäisen vuorokauden pahoinvoinnin jälkeen he tunsivat olonsa yllättävän hyväksi ja kävelivät, söivät ja vitsailivat.
Kehon uusiutuvat järjestelmät pettävät kuitenkin armottomassa järjestyksessä. Valkosolujen tuotanto loppuu, ja immuunipuolustus katoaa. Suoliston limakalvo kuluu pois ilman uusia soluja, mikä johtaa sisäisiin verenvuotoihin ja infektioihin.
Ase, joka ei lamauta kohdettaan välittömästi, on huono ase rintamalla. Vihollinen, jolla ei ole enää mitään menetettävää, on niin ikään vaarallisempi kuin vihollinen, joka pelkää kuolemaa. Kuolemaan tuomittu panssaridivisioona saattaisi jatkaa hyökkäystään entistä raivokkaammin, koska morfiini on ainoa asia, jolla on enää merkitystä.
Vaikka neutronipommia markkinoitiin tarkkana täsmäaseena, sen suurin sotilaallinen heikkous piili sen tavassa tappaa. Lääketiede on voimaton neutronipommin uhrien edessä. Täydellinen hoidon puute teki aseesta liian kauhistuttavan julkiseen keskusteluun.
Poliittisesti Neuvostoliiton propaganda ja läntinen rauhanliike ottivat kohuaseesta kaiken irti, vaikka Neuvostoliitto kehitti vastaavaa asetta itsekin. Neutronipommin pelättiin tekevän ydinsodasta ”hyväksyttävämpää” ja laskevan kynnystä sodan aloittamiseen vaarallisesti.
Yhdysvaltain presidenteille neutronipommi oli jatkuva päänvaiva. Jouduttuaan valtavan paineen alle Jimmy Carter päätti vuonna 1978 lopulta lykätä aseen tuotantoa. Eurooppalaiset liittolaiset, erityisesti Länsi-Saksa, olivat puun ja kuoren välissä. Toisaalta he tarvitsivat suojaa Neuvostoliittoa vastaan, mutta eivät kuitenkaan halunneet maaperälleen asetta, joka muuttaisi heidän kaupunkinsa ruumishuoneiksi.
Vasta Ronald Reagan aloitti neutronikärkien tuotannon vuonna 1981 osana kovaa linjaansa Neuvostoliittoa kohtaan. Kuitenkin jo Reaganin kauden lopulla keskustelu alkoi hiipua. Strategic Defense Initiative (SDI) eli ”tähtien sota” vei huomion, ja aseteknologia kehittyi suuntaan, jossa panssarit voitiin tuhota perinteisillä täsmäaseilla ilman ydinaseiden käyttöä.

Nykyään neutronipommit ovat poistuneet kuvioista. Presidentti George H.W. Bush määräsi Yhdysvaltojen neutronikärjet purettaviksi kylmän sodan päätyttyä vuonna 1992. Viimeinen W70-kärki purettiin vuonna 1996.
Neutronipommista ehti tulla poliittisesti liian vahva symboli ydinvarustelun hulluudelle. Nykyään samat kohteet tuhotaan lennokeilla ja täsmäohjuksilla, mikä on kylläkin kalliimpaa, mutta toisaalta huomattavasti helpompaa selittää lehdistötilaisuudessa.
Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hajottua skenaariot suurista panssaritaisteluista Euroopassa vaihtuivat terrorismin vastaiseen sotaan ja asymmetrisiin konflikteihin, joissa neutronipommille ei ole käyttöä.
Koska neutronipommi ei tuhoa rakennuksia, se ei toimi myöskään pelotteena samalla tavalla kuin perinteinen ”kaiken tuhoava” ydinase. Vaikka neutronipommi on kadonnut uutisotsikoista, sen periaatteet elävät kuitenkin yhä esimerkiksi ballististen ohjusten torjuntajärjestelmissä.