Ukrainan tilanne ja suhteiden tiivistäminen esillä – talousihme Puolan uusi presidentti saapuu Stubbin vieraaksi
Itämeren eteläpuolinen EU- ja Nato-kumppani Puola kylvetti jalkapallon MM-karsinnoissa Suomen sunnuntaina perusteellisesti luvuin...
Ovaska ja Furuholm vaativat junien nettiyhteyksiä kuntoon – ”Toivoisimme edes ministerin tunnistavan tämän”
Kansanedustajakaksikko huomauttaa, että Suomessa tehdään miljoonia työmatkoja raiteilla.
”Tämä tarkoittaa nykymuotoisen STT:n loppua,” sanoo Keskisuomalaisen päätoimittaja
Pekka Mervolan mukaan on mahdollista, että kansallinen uutistoimisto lakkaa olemasta ensi vuonna.
Varoitus Berliinistä: Putinin suunnitelma vasta alussa
Saksan liittokansleri Friedrich Merzin mukaan kaikki merkit viittaavat siihen, että Venäjän presidentti Vladimir...
”Joka koululuokalla on yksi lapsi, jolla on FASD” – Myytti alkoholista elää sitkeänä
Suomessa syntyy joka vuosi 600–3000 lasta, joita äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on vaurioittanut pysyvästi...
Yleinen sairaus lisää suolistosyövän riskiä merkittävästi, sanoo tuore tutkimus
Suolistosyövällä ja kakkostyypin diabeteksella on selkeä yhteys. Suomen Syöpärekisterin tuoreen tutkimuksen mukaan tyypin...
Hirvi juoksee usein yllättäen auton eteen – näin vähennät riskejä
Hirvionnettomuuksia sattuu eniten syyskuussa ja toiseksi eniten lokakuussa.
Syys-lokakuussa autoilijoiden onkin syytä olla valppaana...
Sydän- ja verisuonitautien ehkäisyn tulee alkaa jo lapsuudessa, kertovat suomalaistutkimukset
Lihavuuden ehkäisy lapsuudessa on keskeistä sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä, kertovat suomalaistutkimukset.
Avainasemassa ovat...
Mekaanikko HS:lle: Tällä en ajaisi vaikka maksettaisiin
Mekaanikko Ismo Emanuelsson mielestä ranskalaisvalmisteiset moottorit ovat niin huonoja, ettei hän ajaisi sellaisella vaikka...
Presidentin kesäasuntoon Kultarannassa tutustui 4 200 kävijää
Presidentin kesävirka-asunnossa Kultarannassa Naantalissa kävi maanantaina 4 200 ihmistä tutustumiskierroksella.
Yleisö sai tutustua Kultarannan päärakennuksen...
Tunnettu politiikan vaikuttaja Jarmo Virmavirta on kuollut
Entinen päätoimittaja ja politiikassa 1970–80-luvuilla vaikuttanut Jarmo Virmavirta on kuollut. Asiasta kertoivat maanantaina...
Tuomioistuin teki Ranskassa päätöksen, joka on Marine Le Penille mieluisa uutinen
Ranskassa laitaoikeistolaisen Kansallisen liittouman (RN) johtoon kuuluvan Marine Le Penin valitus hänen saamastaan...
Jalkapallotähti sai ovesta naamaansa – ”Ei kuulostanut hyvältä”
Norjan jalkapallotähdelle, Englannin Valioliigan Manchester Cityn maalisingolle Erling Haalandille maaottelutauko on tuonut paitsi...
Koripallotähti Lauri Markkanen kertoo syövänsä taas punaista lihaa – ”Pikkuhiljaa toin sen takaisin”
Markkasen käsivartta koristaa tatuointi, jossa lukee ”Sic parvis magna”