Ylen Ylä-Anttila pahoittelee: Ottelusta välittyi liikaa lähikuvia sairauskohtauksesta – Tilanteen näki suorana noin 1,4 miljoonaa suomalaista

Jalkapallon EM-kisat

Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila pahoittelee Twitterissä, että Suomen ja Tanskan välisessä jalkapallon EM-ottelun kansainvälisessä kuvasignaalissa välittyi liikaa lähikuvia tanskalaispelaaja Christian Eriksenin sairauskohtauksesta.

Yle Urheilun päällikön Joose Palosen mukaan EM-kisojen kansainvälisestä signaalista vastaa kansainvälinen ohjaaja, jolle tilanne tuli yllättäen.

–  Kukaan ei halua nähdä tällaisia tilanteita ja on tärkeää, että hengenvaarallisia loukkaantumisia ei näytetä lähikuvissa. Poikkeuksellinen tilanne käydään varmasti kaikkialla tarkasti läpi, ja siitä otetaan opiksi, Palonen kertoo tiedotteessa.

Ottelulähetyksellä oli Yle TV2:ssa keskimäärin 1,2 miljoonaa katsojaa. Ennen ottelun keskeyttämistä Eriksenin lyyhistymisen vuoksi sitä seurasi keskimäärin 1,4 miljoonaa ihmistä. Ottelun jatkuttua katsojia oli keskimäärin 1,3 miljoonaa.