Yle: Suomen raja sulkeutuu perjantaina venäläisiltä lomamatkailijoilta – noin kymmenen syyn lista poikkeuksena
Hallitus päättää tämänpäiväisessä istunnossaan rajoittaa merkittävästi Suomen itärajan matkustusliikennettä. Rajavartiolaitoksella on valmius panna rajoitukset toimeen jo huomenna perjantaina, kertoo Yle.
Pelkästään turismiin perustuva matkustaminen Suomeen tai Suomen kautta muihin maihin ei pääosin ole tämän päätöksen jälkeen enää mahdollista.
Kokonaan raja ei kuitenkaan sulkeudu, vaan päätös sisältää noin kymmenen kohdan listan välttämättömiksi katsotuista poikkeussyistä, joilla Suomeen edelleen pääsee.
Esimerkiksi perhettä tai sukulaisia tapaamaan pääsisi edelleen. Painava syy voi olla myös esimerkiksi osallistuminen pääsykokeeseen suomalaisessa opiskelupaikassa. Peruste voi liittyä myös talouteen tai työhön, kuten esimerkiksi välttämätön liikematka tai muu sovittu syy kuten työhaastattelu.
Samalla sallitaan myös Suomen kannalta välttämätön rekkaliikenne, jolla tuodaan Suomeen kriittistä materiaalia.
Rajaliikenteen arvioidaan päätöksen myötä putoavan puoleen nykyisestä. Ylen mukaan uusia viisumeita myönnetään tällä hetkellä noin kaksi prosenttia huippuvuosista ennen korona-aikaa.
Ongelman päätöksen taustalla muodostaa on se, että aiemmin myönnettyjä viisumeja on voimassa satojatuhansia kappaleita.
Uudella säännöksellä voidaan mitätöidä Suomen aiemmin myöntämiä viisumeja, mutta sillä ei voida perua muiden Schengen-maiden myöntämiä viisumeja. Sen sijaan rajaviranomaiset voivat estää henkilön pääsyn Suomeen, jos hänellä on toisen maan myöntämä viisumi.