Viiden maakuntakentän lentoliikenteen aloitus lykkääntyy toukokuulle
Viiden maakuntakentän lentoliikenteen aloittamista lykätään ainakin toukokuulle, ilmoittaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Alun perin arvio oli, että ostoliikenne Jyväskylään, Kokkolaan, Kemiin, Joensuuhun ja Kajaaniin alkaisi huhtikuun puolivälissä.
Traficom perustelee lykkäystä vallitsevalla koronatilanteella ja ilmoittaa liikenteen alkavan aikaisintaan 10. toukokuuta. Päätös siirrosta tehtiin yhdessä tarjouskilpailut voittaneiden lentoyhtiöiden ja maakuntien kanssa.
– Päätös aloitusajan siirtämisestä oli tehtävä tässä vaiheessa, jotta kaikki osapuolet ehtivät sen omassa toiminnassaan huomioida ja siirrosta johtuva haitta jää mahdollisimman pieneksi, totesi Traficomin johtaja Pipsa Eklund tiedotteessa.
Traficom kertoi viime perjantaina valinneensa ostoliikenteen tarjoajat. Säännöllisiä reittilentoja Helsingistä Jyväskylään ja Helsingistä Kokkolan kautta Kemiin ryhtyy lentämään virolainen NyxAir, Helsingin ja Joensuun väliä ruotsalainen Amapola Flyg ja Kajaanin ja Helsingin väliä latvialainen Raf-Avia.
Ostoliikennettä on tarkoitus pitää yllä vuoden loppuun asti ja sillä on tarkoitus pitää yllä säännöllistä lentoliikennettä maakuntakentille joille ei muuten saataisi lentoja.