Venäjä iski jälleen ohjuksilla Ukrainan energialaitoksiin, sähkökatkoja havaittu – Brittitiedustelu: Venäläiset rakentavat kelluvaa siltaa Hersonin kupeeseen
Venäjä on jälleen tehnyt ohjusiskuja Ukrainan länsiosien energiainfrastruktuuriin, kertoo Ukrainan kansallinen energiayhtiö Ukrenergo. Useiden alueiden viranomaiset ovat kertoneet sähkökatkoksista iskujen jälkeen.
Ukrenergon mukaan tuoreiden iskujen vauriot ovat samaa luokkaa kuin viime viikon alun iskuissa tai jopa suurempia. Venäjä iski 10.–12. lokakuuta ohjuksilla ja lennokeilla ympäri Ukrainaa muun muassa energialaitoksiin. Sen jäljiltä ukrainalaisia kehotettiin rajoittamaan sähkönkäyttöä.
Ukrenergo kertoo uutistoimisto AFP:lle, että jotkin Ukrainan alueista ovat jo aiemmin vähentäneet sähkönkäyttöään jopa viidenneksellä.
– Olemme kiitollisia ihmisille, jotka ovat vähentäneet sähkönkulutusta kodeissaan, sekä yrityksille, jotka tekevät samoin toimistoillaan ja työpaikoillaan. Näemme säästöjä eri alueilla, ja eri päivinä vapaaehtoisen kulutuksen leikkausten suuruus vaihtelee keskimäärin viidestä prosentista aina 20 prosenttiin, Ukrenergon toimitusjohtaja Volodymyr Kudrytskyi kertoi AFP:lle kirjoitetussa lausunnossa.
Useisiin ukrainalaiskaupunkeihin tehtiin myös tämän viikon alussa uusia iskuja maan viranomaisten mukaan. Tuolloin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi Venäjän tuhonneen 30 prosenttia Ukrainan voimalaitoksista.
Venäläisjoukot jatkavat hallussaan olevien Dneprjoen ylityspaikkojen vahvistamista Hersonin kaupungin tuntumassa, kertoi Britannian puolustusministeriö tiedonannossaan Twitterissä.
Brittitiedustelun mukaan Venäjä on saanut valmiiksi proomuista rakennetun, tilapäisen kelluvan sillan, joka on kasattu ukrainalaisiskuissa ajokelvottomaksi vahingoitetun Antonivskyin sillan kupeeseen.
Britannian mukaan Venäjä on turvautunut sillan rakennuksessa siviilikäyttöön tarkoitettuihin proomuihin menetettyään suuret määrät sotilaallista joenylityskalustoaan.
Kyseessä arvellaan olevan ensi kerta vuosikymmeniin, jona Venäjän armeija on joutunut turvautumaan tällaisen sillan rakentamiseen.
Britit arvelevat, että Venäjä pyrkii korjaamaan uuden proomusillan osia mahdollisimman nopeasti, jos niitä vaurioituu uusissa ukrainalaisiskuissa.