Uutissuomalainen: Yritysten kehitystyöhön kaavaillaan jättisatsausta

Yritystoiminta

Suomen yrityksille ja korkeakouluille kaavaillaan suurta tukipottia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (tki), kertoo Uutissuomalainen.

Uutissuomalaiselle asiasta kertoo SDP:n puheenjohtaja Matias Mäkynen, joka on valittu Suomen tki-toiminnan kasvattamiseksi koottavan parlamentaarisen työryhmän puheenjohtajaksi. Ryhmä aloittaa vuoden loppuun asti kestävän työnsä elokuun puolivälissä.

Mäkynen pitää järkevänä silloisen valtiovarainministerin Matti Vanhasen (kesk.) keväällä tekemää ehdotusta, että tki-toimintaan ohjattaisiin miljardiluokan lainaperusteinen rahoitus.

Sen sijaan mittaville verovähennyksille yritysten tki-investoinneista hän ei lämpene.

– Nyt pitää ennen kaikkea miettiä, miten saisimme yksityistä rahaa liikkeelle tki-toimiin. Ettei vain kaadettaisi niihin julkista rahaa. Vipuvaikutus on tärkein, Mäkynen sanoo.

Hallitusohjelman tavoite on nostaa tki-toiminnan osuus neljään prosenttiin bkt:sta vuoteen 2030 mennessä. Mäkynen havainnollistaa Uutissuomalaiselle kunnianhimoisen tavoitteen tarkoittavan käytännössä, että toimintaan pitäisi saada 200 miljoonaa julkista ja 400 miljoonaa yksityistä euroa lisää joka vuosi.