Uudenmaan piirin Kuokkanen: Jokainen voi olla vain yhden puolueen jäsen
Kansalaispuolueen puheenjohtajaksi viikonloppuna valittu Sami Kilpeläinen on yhä keskustan jäsen.
Hän on jäsenenä Etelä-Vantaan paikallisyhdistyksessä ja toimii myös yhdistyksen puheenjohtajana.
Kilpeläinen edustaa myös keskustan Uudenmaan piiriä keskustan puoluevaltuustossa.
Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jasi Kuokkanen kuvailee tilannetta ikäväksi.
– Lähtökohta on se, että ihminen voi olla vain yhden puolueen jäsen.
Mahdollisesta erottamispäätöksestä on kuitenkin vastuussa nimenomaan se paikallisyhdistys, jossa henkilö on jäsenenä.
Kuokkanen on ollut yhteydessä Etelä-Vantaan paikallisyhdistyksen jäseniin viikonlopun jälkeen. Mahdollisia ratkaisuja on odotettavissa syksyllä kun yhdistyksen toiminta jälleen käynnistyy.
Puoluevaltuuston jäsenyyteen liittyen Kuokkanen on ollut yhteydessä keskustan puoluetoimistoon.
Puoluevaltuuston jäsenet nimittää puoluekokous kahden vuoden kaudeksi kerrallaan.
Kuokkasen mukaan on vielä epäselvää, onko yksittäistä jäsentä käytännössä mahdollista erottaa puoluevaltuuston jäsenyydestä kesken kauden.