US:n selvitys: Keskusta nousi johtoon kuntavaalien ehdokkaissa – "On pelissä mukana", sanoo tutkija
Keskusta on ottanut paalupaikan kuntavaaliehdokkaiden määrässä, selviää Uuden Suomen kyselystä eduskuntapuolueille.
Ehdokkaita on kyselyn mukaan löytynyt yleisestikin ottaen hyvin. Erityisesti asemiaan näyttäisi viimeksi kuluneiden kuukausien aikana nostaneen keskusta.
Keskustalla on nyt noin 4 500 ehdokasta, kun vielä runsaat kaksi kuukautta sitten se ilmoitti Iltalehden kyselyssä, että ehdokkaita oli pari tuhatta vähemmän, ja puolue oli ehdokashankinnassa selkeästi SDP:tä ja perussuomalaisia jäljessä.
Tutkija Jussi Westinen e2 Tutkimuksesta pitää keskustan ehdokasmäärän nousua merkille pantavana asiana ottaen huomioon negatiivisen julkisuuden ja hallitusvastuun.
– Keskusta on pelissä mukana. Kun miettii keskustan viimeistä vuotta, on ollut pahoja paikkoja ja he ovat olleet julkisuudessa asioista, jotka eivät ole tuottaneet hyvää kierrettä.
Perussuomalaiset, kokoomus, vihreät ja RKP ovat edenneet kuntavaalien ehdokashankinnassaan paremmin kuin keväällä 2017 vastaavaan aikaan.
Kaikki muut edellisissä kuntavaaleissa mukana olleet puolueet ovat aika lailla samoissa kuin viimeksi, joskin SDP olisi arvionsa mukaan ”helmikuussa aavistuksen jäljessä”.
– Tämä on rohkaiseva havainto, kun on puhuttu, että ihmisillä olisi yhä korkeampi kynnys käydä ehdolle, Westinen sanoo.
Westisen mukaan perussuomalaisille näyttäisi olevan tulossa historiallinen voitto.
– Vaikka keskusta todennäköisesti tuleekin menettämään paljon ydinkannatusalueillaan maaseutumaisissa kunnissa ja perussuomalaiset tulee nousemaan, ei se silti välttämättä tarkoita sitä, että perussuomalaiset nousisi niissä suurimmaksi puolueeksi, Westinen toppuuttelee.
Perussuomalaisten vaalivoitosta on vielä pitkä matka siihen, että siitä tulisi maan suurin kuntapuolue.
Esimerkiksi viimeksi, kun kokoomus oli valtakunnallisessa äänimäärässä suurin, sai keskusta valtuustopaikkoja siihen verrattuna lähes kaksinkertaisen määrän.
Jos perussuomalaiset onnistuisi tuplaamaan valtuustopaikkansa, olisi se vasta saman kokoinen kuin kokoomus viimeksi.
Uuden Suomen kuntavaalikysely toteutettiin 10.2.–15.2. Vastaukset viiteen kysymykseen pyydettiin eduskuntapuolueiden puoluesihteereiltä.