Uniset EU-vaalit voivat tarjota tilaisuuden populisteille

Meppiehdokkaat kamppailevat huomiosta hallitusneuvotteluiden katveessa
EU-vaalit

Europarlamenttivaaleilla on tällä kertaa erityisen suuri vaara nuupahtaa vaaliväsymykseen, arvioivat tutkijat.

– Kun EU-vaalit ovat yleensä saaneet noin 40 prosenttia äänestäjistä liikkeelle, niiden osuminen eduskuntavaalikevääseen ei varmastikaan tee vaaleihin keskittymistä helpommaksi puolueille, medialle tai äänestäjille, sanoo tutkija Suvi Kansikas Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta.

Hallitusneuvottelut vievät lähiviikkoina ison siivun mediahuomiosta, ja jos sää vaalipäivänä vielä sattuu olemaan huono, voivat uurnille jaksaa vain innokkaimmat. Näitä ovat perinteisesti olleet ainakin kokoomuksen kannattajat.

– EU-politiikka on ollut kokoomuksen leipälaji koko jäsenyyden ajan, sanoo Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Myös vihreät on perinteisesti saanut EU-vaaleissa suuremman osan äänistä kuin eduskuntavaaleissa. Jokisipilän mukaan lähtökohdat heille ovat hyvät erityisesti nyt, kun takana on voitto eduskuntavaaleissa.

Keskustan asemia voi heikentää sen identiteettikriisi puheenjohtajan lähdön jälkeen. SDP puolestaan on EU-politiikan takavuosien vahva puolue, jonka ote on Jokisipilän mukaan hiipunut 2000-luvun alun jälkeen.

– Jää nähtäväksi, pyrkivätkö he hyötymään eduskuntavaalivoitostaan ja palaamaan takaisin aktiiviseen EU-politiikkaan.

Yllättävä nousija näissä vaaleissa voivat tutkijoiden mukaan olla EU-kriittiset.

– Yleinen ennuste on, että oikeistopopulistiset puolueet ympäri unionia parantavat asemia. Yleinen eurooppalainen tilanne näyttää nyt olevan perussuomalaisten kannalta hyvä, Jokisipilä sanoo.

Jokisipilän mukaan Euroopan populistien yleislinja on, että panostus näihin vaaleihin on kova.

Kansikas arvioi, että sekä perussuomalaiset että vihreät hyötyivät eduskuntavaaleissa siitä, että ilmasto- ja maahanmuuttokysymykset ovat nyt pinnalla.

Molemmat ovat isoja teemoja myös EU-politiikassa, ja se voi sataa näissä asioissa voimakkaasti profiloituneiden puolueiden laariin.

Puolueiden on nimettävä ehdokkaansa viimeistään torstaina.