Unicef: Ukrainan sodassa on kuollut tai haavoittunut ainakin noin tuhat lasta – Venäjän hyökkäysten pelätään kiihtyvän
Ukrainan sodassa on kuollut tai haavoittunut jo ainakin 972 lasta Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen. Lapsiuhrien määrästä kertoi tiistaina YK:n lastenjärjestö Unicef.
Unicef arvioi, että Ukrainassa kuolleiden ja haavoittuneiden lasten todellinen määrä on luultavasti paljon suurempi. Ukrainassa kuolee tai haavoittuu järjestön mukaan päivittäin keskimäärin noin viisi lasta.
Suurin osa lasten vammoista on aiheutunut räjähteistä.
Järjestö korostaa, että fyysisten vammojen lisäksi melkein kaikki lapset Ukrainassa ovat altistuneet psyykkisesti stressaaville tapahtumille.
Venäjä aikoo lisätä hyökkäysyrityksiä siviili-infrastruktuuriin ja hallintorakennuksiin Ukrainassa lähipäivinä, Yhdysvaltain Kiovan-suurlähetystö arvioi tiistaina turvallisuustiedotteessaan.
Ukrainan itsenäisyysjulistuksesta tulee keskiviikkona (24.8.) kuluneeksi 31 vuotta. Samana päivänä tulee kuluneeksi kuusi kuukautta siitä, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan maahan 24. helmikuuta 2022.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on uutistoimisto AFP:n mukaan jo varoittanut, että Venäjä voi yrittää lähipäivinä tehdä jotain erityisen julmaa.
Sodasta huolimatta Ukraina aloitti tiistaina jalkapallokautensa Shahtar Donetskin ja Harkovan Metalist 1925 -joukkueiden ottelulla Kiovan olympiastadionilla. Joukkueet pelasivat tasapelin 0–0.
Kertoman mukaan Ukrainan presidentti Zelenskyi teki päätöksen kauden aloittamisesta kohottaakseen maan taistelutahtoa keskellä Venäjän hyökkäyssotaa.
Britannian puolustusministeriön sotilastiedustelu arvioi tiistaina Venäjän aloittaneen todennäköisesti viikonlopun aikana proomujen siirtämisen kelluvan sillan rakentamiseksi Dneprjoen yli.
Kelluvaa siltaa rakennetaan brittitiedustelun mukaan lähelle vaurioitunutta Antoniskyi-siltaa, joka on ollut keskeinen yhteys Venäjän miehittämän Hersonin ja idän välillä. Venäjän joukot sekä paikalliset siviilit ovat jo useiden viikkojen ajan ylittäneet jokea lautoilla.