Ukraina: Zelenskyin murhajuoni paljastui – johtolanka Venäjän tiedustelusta
Ukrainan kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Oleksiy Danilov kertoo, että Ukraina on onnistunut pysäyttämään tšetšenialaiset eliittisotilaat, jotka oli lähetetty maahan salamurhaamaan presidentti Volodymyr Zelenskyin.
– Voin kertoa, että saimme tiedon Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n edustajilta, jotka eivät halua osallistua tähän veriseen sotaan, Danilov kertoi tiistaina Newsweek-lehden mukaan.
Kommenteista uutisoi myös The Independent.
Danilovin mukaan Ukrainaan saapui alun perin kaksi murharyhmää.
Toinen niistä on hänen mukaansa jo ”eliminoitu” ja toinen osallistuu taisteluihin Kiovan pohjoispuolella Gostomelissa.
– Meidän presidenttiämme tai maatamme emme anna pois. Tämä on meidän maamme, häipykää täältä, Danilov jyrisi.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on jo aiemmin kertonut olevansa Kremlin ykköskohde. Zelenskyistä on selvää, että myös hänen perheensä on vihollisen tähtäimessä.
Venäjä on sodan aikana myöntänyt tappioitaan hyvin vastahakoisesti, mutta Tšetšenian itsevaltainen johtaja Ramzan Kadyrov on kertonut menettäneensä taistelijoitaan.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin luottomies ja ihmisoikeusrikoksista syytetty Kadyrov on kritisoinut hyökkäystä Ukrainaan liian hitaaksi sekä tehottomaksi. Hän on perännyt Putinilta kovempia hyökkäyskäskyjä.
Amerikkalainen sotilasanalyytikko Michael Kofman arvioi tšetšenialaisten sotilaiden pahentavan ukrainalaisten ahdinkoa.
Kofmanin mukaan monet nuoret venäläissotilaat ovat huonosti motivoituneita, eikä heillä ole halua tulittaa ukrainalaisia.
Tšetšenialaiset sen sijaan ovat eri asia. Heidät on Kofmanin mukaan tuotu Ukrainaan tuhoisaa kaupunkisodankäyntiä varten.