"Olimme silloin maailman huipulla" – Montrealin seiväsmitalisti kelpasi työministerille retoriseksi avuksi
Työministeri Arto Satonen (kok.) avasi eduskunnan välikysymyskeskustelun poikkeuksellisella seiväshyppyvertauksella.
Eduskunnan täysistunto käsitteli SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton tekemää välikysymystä työmarkkinoiden tulehtuneesta tilanteesta. Välikysymyksen tehneiden puolueiden mukaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on irtautunut Suomessa pitkään toimineesta sopimisen kulttuurista, mikä on ajanut työmarkkinat kaaokseen.
Satonen korosti avauspuheenvuorossaan Suomen tarvetta työmarkkinoiden uudistuksiin maan kilpailukyvyn parantamiseksi.
Satonen viittasi puheenvuorossaan seiväshypyn olympiahopeaa vuonna 1976 voittaneeseen Antti Kalliomäkeen (sd.), joka 1990- ja 2000-luvuilla toimi muun muassa kauppa- ja teollisuusministerinä ja valtiovarainministerinä.
– Suomen kilpailukyvyllä ja miesten seiväshypyllä on jotain yhteistä. Antti Kalliomäki hyppäsi aikoinaan 550 ja olimme silloin maailman huipulla. Nyt Suomen kärki hyppää 580, kun maailman kärki hyppää 620. Sama on tapahtunut kilpailukyvyssä. Nokian menestys teki meistä maailman kärkeä ja mitoitamme yhä julkiset menomme sen mukaan, vaikka olemme pudonneet jo kauas maailman kärjestä, Satonen vertasi.
– Kärjen saavuttamiseksi rimaa pitäisi nostaa, mutta SAK ja vasemmisto-oppositio yrittävät estää sen kaksin käsin. Miksi? Siksi koska silloin asioita olisi tehtävä tehokkaammin ja uudella tavalla, Satonen jatkoi.