Työministeri Marttinen patistaa meriteollisuuden yrityksiä laittamaan asiat kuntoon ulkomaisen työvoiman käytössä
Työministeri Matias Marttinen (kok.) patistaa meriteollisuuden yrityksiä laittamaan asiat kuntoon ulkomaisen työvoiman käytössä.
Asia nousi esille Marttisen tiedotustilaisuudessa, jossa julkistettiin työ- ja elinkeinoministeriön teettämä meriteollisuuden osaajatarveselvitys.
Meriteollisuudessa on käynyt ilmi tapauksia, joissa alihankintayhtiöt ovat polkeneet ulkomaalaisten työntekijöiden työehtoja.
– Olen todennut telakkayhtiöille, että joko he laittavat itse prosessinsa kuntoon, jotta näihin esille nousseisiin päästään puuttumaan tai toinen vaihtoehto on, että tehdään lisää lainsäädännön kiristystoimia, Marttinen sanoi tiedotustilaisuudessa.
Marttisen mukaan telakkayhtiöt ovat ottaneet asian hyvin vakavasti. Hänen mukaansa ongelmat ovat liittyneet pitkiin alihankintaketjuihin, jollaisia laivanrakennuksen kaltaisissa isoissa hankkeissa väistämättä on.
– On hyvin tärkeää, että päätilaaja varmistaa sen, että myös niissä alihankintaketjun yrityksissä noudatetaan suomalaisia työehtoja, maksetaan suomalaista palkkaa ja että työntekijöiden työolosuhteet ovat kaikkinensa kunnossa, Marttinen painotti.
Marttinen kertoo keskustelleensa asiasta myös työsuojeluviranomaisten kanssa. Hänen mukaansa tilannetta seurataan tarkasti työ- ja elinkeinoministeriössä ja pohditaan mahdollisia uusia täsmätoimia ilmiöön puuttumiseksi.
Myös osaajatarveselvitystä tekemässä ollut työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Minna Nieminen piti ulkomaiseen työvoimaan liittyvien ongelmien ratkaisemista tärkeänä.
– Eettisyys on luonnollisesti hyvin tärkeä asia koko alan houkuttelevuuden ja veto- ja pitovoiman kannalta, Nieminen summasi.