Tutkimus selvitti, mikä on avain onneen – eikä sitä voi ostaa rahalla
Ylenpalttinen kuluttaminen näkyy nykyään kaikkialla, mutta yksinkertainen elämä on tosiasiassa onnellisempaa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmiset voivat hyvin, kun he rakentavat ympärilleen vahvoja yhteisöjä sen sijaan, että yrittäisivät ostaa onnea rahalla.
Uuden-Seelannin Otagon yliopiston tutkijoiden kysely 1 643 ihmiselle paljasti myös, että hyväntekeväisyys eli oman työn hedelmien jakaminen muille oli merkittävin hyvinvointia lisäävä tekijä.
Vapaaehtoinen kestävä elämäntapa tarkoittaa tietoista valintaa kuluttaa vähemmän ja keskittyä ihmissuhteisiin, henkilökohtaiseen kasvuun ja kokemuksiin omistamisen sijaan.
Materiaalinen yksinkertaisuus, säästeliäisyys ja omavaraisuus edistivät tutkimuksessa hyvinvointia epäsuorasti osana tätä kestävää elämäntapaa.
Tällöin ihmiset saattavat kasvattaa itse ruokaansa, ostaa paikallisilta tuottajilta, korjata esineitä uusien ostamisen sijaan ja jakaa tavaroita ja taitoja naapureidensa kanssa.
Pelkkä tavaroiden karsiminen ei ole avain onneen, mutta yksinkertaisen elämän hyvinvointihyödyistä kiinnostuneiden kannattaa harkita liittymistä vaikkapa yhteisöpuutarhoihin, toimia yhdessä naapuruston kanssa ja suosia paikallisia tuottajia.
Nämä toiminnot luovat luonnostaan sosiaalisia yhteyksiä, jotka ovat tutkimuksen mukaan vahvimmin yhteydessä korkeampaan hyvinvointiin.

Tutkimus keskittyi Uuden-Seelannin asukkaisiin, joista miehiä oli 51 ja naisia 49 prosenttia naisia, mediaani-ikä oli 45 vuotta ja kotitalouden mediaanitulo 50 000 dollaria.
Tutkimuksessa mitattiin elämäntapojen ja hyvinvoinnin välistä suhteita, mutta se ei todistanut suoria syy-seuraussuhteita. Rajoituksistaan huolimatta tutkimus tarjosi uuden, kriittisen näkemyksen kulutuskulttuuriin.
Ihmiset tarvitsevat etenkin merkityksellisiä yhteyksiä yhteisöihinsä voidakseen hyvin.