Tutkimus: Kahvi vaikuttaa mielialaan positiivisesti – mutta vain tiettyinä kellonaikoina
Tuoreen Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kofeiinin mielialaa kohottavat vaikutukset saattavat rajoittua päivän ensimmäiseen kahteen ja puoleen tuntiin. Yli 28 000 mielialaraporttiin perustuneesta tutkimuksesta uutisoi brittilehti The Times.
Saksalaisen Bielefeldin yliopiston ja brittiläisen Warwickin yliopiston tutkijat seurasivat yli 200 nuoren aikuisen mielialaa neljän viikon ajan. Osallistujat saivat seitsemän kertaa päivässä puhelimiinsa ilmoituksia, joissa kysyttiin, olivatko he nauttineet kofeiinia ja miltä heistä sillä hetkellä tuntui.
Tulokset viittaavat siihen, että kahvilla, teellä ja muilla kofeiinipitoisilla juomilla on mielialaa kohottava vaikutus, mutta se näyttää rajoittuvan lyhyeen ajanjaksoon aamulla.
Tutkimuksen mukaan kofeiinin nauttiminen liittyi välittömään positiivisten tunteiden lisääntymiseen, erityisesti innostukseen ja onnellisuuteen, 2,5 tunnin ajan heräämisen jälkeen. Vähäisempiä vaikutuksia havaittiin tyytyväisyyteen ja surullisuuden vähenemiseen.
Vaikka data osoitti piristymistä myös iltapäivällä kofeiinin nauttimisen jälkeen, muutos oli paljon pienempi eikä enää tilastollisesti merkittävä.
Toistuvalla käytöllä voi olla myös kääntöpuolensa, tutkijat toteavat.
− On myös tärkeää huomata, että kofeiini voi johtaa riippuvuuteen ja että vaikutukset saattavat johtua vieroitusoireiden helpottumisesta, erityisesti aamulla pitkän, usean tunnin kofeiinittoman jakson jälkeen, toteaa tutkimusta johtanut Justin Hachenberger Bielefeldin yliopistosta.