Tutkija Johanna Vuorelman tulkinta Sauli Niinistön ulostuloista: Puheiden voima perustuu häpeään, josta suomalaiset ovat kokeneet vapautuvansa

Turvallisuuspolitiikka

Presidentti Sauli Niinistön vaikuttavimmat puheet tänä keväänä ovat saaneet voimansa jaetusta Venäjä-riippuvuuden ja häpeän tunteista, joista suomalaiset ovat saaneet kokea vapautuvansa.

Näin arvioi politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta vastaanottoa Niinistön ulostuloihin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainassa.

Erityisesti Niinistön keskiviikkona Venäjälle osoittama kehotus katsoa peiliin laukaisi reaktion, joka liittyi Vuorelman mukaan selvästi suomalaisten kansalliseen minäkuvaan.

– Se jaettu todellisuus on ollut sellainen, että siinä on ollut jotain häpeää tuottavaa, hän sanoo.

Puitteet Niinistön keskiviikon ulostulolle presidentinlinnan peilisalissa olivat näyttävät. Hän oli juuri allekirjoittanut Britannian pääministerin Boris Johnsonin kanssa julkilausuman maiden puolustus- ja turvallisuusyhteistyöstä.

Johnson edusti Helsingissä eurooppalaista sotilasmahtia, ydinasevaltaa ja Venäjän ikiaikaista kilpakumppania kansainvälisessä politiikassa.

Dramaattisin hetki salissa kuitenkin tuli, kun brittimedia kysyi Niinistöltä Vladimir Putinin reaktioista Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

–  Jos niin kävisi, että Suomi liittyy Natoon, niin vastaukseni (Venäjälle) olisi, että te aiheutitte tämän. Katsokaa peiliin, Niinistö sanoi.

Diplomaattisessa kielessä kommentti oli suora: Niinistö ei verhoillut viestiään pehmentäviin puhetapoihin. Osin samaa tyyliä edusti hänen kommenttinsa heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen helmikuussa.

–  Nyt on naamiot riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät, Niinistö sanoi tuolloin.

Molemmissa lausunnoissa presidentti on viitannut tavalla tai toisella Venäjän johdon todellisten kasvojen paljastumiseen, mikä on voimakasta puhetta. Reaktiot keskiviikon kommenttiin kuitenkin paljastavat, että puheiden syvempi teho saattaa löytyä muualta kuin tyylikeinoista.

Kokemus vapautumisesta ja kokonaiseksi tulemisesta. Näin Vuorelma kuvailee tunnereaktioita, jotka välittyivät muun muassa median kommentaareista Niinistön kommentin jälkeen.

Vuorelman mukaan vaillinaisuuden kokemusta kansallisessa omakuvassa näyttäisi ruokkivan kolme keskeistä pelkoa, jotka ovat syöpyneet suomalaiseen itseymmärrykseen. Näitä ovat pelot siitä, onko Suomi sittenkään oikea länsimaa, suvereeni päättämään turvallisuusratkaisuistaan ja aidosti itsenäinen.

–  Tässä on nyt tämä vapautumisen ja häpeällisen omakuvan korjaaminen. Ja tunne siitä, että nyt voitaisiin olla vapautuneita ja eheitä.

Juuret pelkoon löytyvät Suomen traumaattisesta historiasta ja erityisesti suomettumisen ajasta. Myöskään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen yksikään presidentti Suomessa ei ole kuitenkaan puhutellut Venäjää samalla tavalla kuin Niinistö tänä keväänä.

Myös johtava tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista katsoo Niinistön puheen selvästi osuneen johonkin kansalliseen hermoon. Hänen mukaansa puheet pitävät kuitenkin sisällään sen, että Suomen ja Venäjän välit ovat nyt todella huonolla tolalla.

Pesun mukaan 1940-luvulta itsenäisen Suomen idänsuhteissa alkoivat erilaiset Venäjän määräävät suhteet, ja 1990-luvulta alkaen haettiin hyvää naapurisuhdetta. Vielä Krimin valtauksen jälkeenkin tavoite oli toimiva suhde.

Pesun mukaan Niinistön tämän kevään puheet kertovat siitä, että jatkuvuus on katkennut. Hänen mukaansa liian nopeita johtopäätöksiä muutoksista ei silti pitäisi nyt vetää.

–  Nyt ei ole minkäänlaisia sisäpoliittisia tai oikeastaan kansainvälisiäkään edellytyksiä entisenlaiselle Venäjä-dialogille. Sitten aika näyttää, että miten sota etenee ja miten Venäjä toimii.

Pesu uskoo juuri näiden seikkojen vaikuttavan siihen, minkälaisiin uomiin Venäjä-retoriikka Suomessa asettuu.

Vuorelman mukaan suomettuminen ei luonnollisesti loppunut kuin seinään, mikä on vaikuttanut Venäjä-retoriikkaan. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen ja edeltävän ajan välille ei voi silti vetää yhtäläisyysmerkkejä.

Taloudellisen hyödyn tavoittelu ja hyvien diplomaattisten suhteiden korostaminen Venäjään on nyt aiheuttanut jälkipyykkiä myös muualla Euroopassa –  muun muassa Italiassa ja Saksassa.

Vuorelma luonnehtii hyvien Venäjä-suhteiden olleen yksi Suomen ulkopoliittisista pilareista myös suomettumisen ajan jälkeen. Diplomaattisen kumppanin kutsuminen uhaksi ei siksi ole ollut mahdollista.

–  Se on ollut Suomen ulkopoliittisessa kielessä verhoiltuna. On käytetty kiertoilmauksia, on ollut salakieltä ja on pyritty muilla tavoilla ilmaisemaan tai olemaan mainitsematta sitä, hän sanoo.

Vuorelma itse kertoo suhtautuvansa kriittisesti ajatukseen, että jäsenyys Natossa olisi jonkinlainen länsimaisuuden mittari Suomelle. Hänen mukaansa on silti selvää, että vastaavaa kollektiivista kokemusta saa etsiä kaukaa.

– Varmaan pitää mennä sinne 1990-luvun alkuun, että voisi löytää vähän samanlaista ilmapiiriä. Että tulee vahva kansallinen ja kollektiivinen kokemus siitä, että nyt jokin vapautta rajoittava lukko on avattu.

Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.) julkaisivat torstaina viimein Nato-kantansa yhteisellä tiedotteella.

Myöhemmin Niinistö perusteli kantaansa vielä blogikirjoituksessa, jonka tekstiä ei voi syyttää ainakaan ylimääräisestä pullistelusta.

–  Suomi ei Nato-jäsenenä kasva kokoaan suuremmaksi. Päättäväisyys ei aina tarkoita näyttävyyden hakemista. Rakentavaa linjaamme arvostetaan, tekstissä linjattiin.

Blogikirjoitus muodostaa kiinnostavan vastinparin puheille, joissa Suomesta on kerrottu ulkomaille jopa pohjoisena sotilasmahtina.

Ulkopoliittisen instituutin Pesu näkee blogikirjoituksen ennen kaikkea rauhoittelevana viestinä Venäjälle.

–  Eihän tuota ole oikeastaan mitään muuta syytä sanoa noin kuin Venäjä.

Pesu näkee kädenojennuksena myös kohdan, jonka mukaan Venäjän kanssa on myös jatkossa pystyttävä hoitamaan käytännön asioita.

–  Siitä se lähtee, kahdenväliset suhteet. En tiedä, oliko tällä tarkoitus tasapainottaa sitä kovaa Venäjä-viestiä sitten jonkin verran, hän sanoo.

Blogikirjoituksen voi lukea rauhoitteluna Kremlin suuntaan, mutta Vuorelma katsoo Niinistön puhutelleen tekstillä ennen kaikkea suomalaisia.

Ulkomailta käsin voi nimittäin olla hankala lukea kyseistä kohtaa suhteessa siihen, että yleensä suomalaiset ovat halunneet mainostaa olevansa ulkopolitiikassa kokoaan suurempia.

– Ehkä se on sellaista retoriikkaa, jonka suomalaiset tunnistavat, mutta Kremlissä taas tällainen kokoaan suurempi -retoriikka voi olla vaikea tunnistaa, hän sanoo.

Vuorelma uskoo, että pyrkimyksenä olikin ehkä vaikuttaa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, jotta vapautumisen tunne ei aiheuta suomalaisissa ylimääräistä militaristista pullistelua. Toisaalta poliitikkojen täytyy hänen mukaansa kansanvälisesti koko ajan viestiä sekä Suomen sotilaallisesta kyvykkyydestä että halusta pitäytyä oman maan puolustamisessa.

Suomen strategiseen kulttuuriin on kuulunut halu olla ärsyttämättä suurvaltoja, erityisesti Venäjää. Heijastaako poliitikkojen muuttunut Venäjä-retoriikka laajempaa muutosta tähän?

Vuorelman mukaan on liian aikaista tulkita, että tällainen muutos olisi tapahtunut tai välttämättä edes tapahtuisi.

–  Suomella on toki tietty määrä liikkumatilaa, mutta pienelle maalle se on aina aika rajattu. Ei Suomi Nato-jäsenyyden myötä saa mitään loputonta liikkumatilaa.

Myös Pesu on sitä mieltä, että perimmäiset ajatusmaailmat muuttuvat usein hitaasti.

–  Toki ne usein muuttuvat tällaisten shokkien kautta, mitä tämä hyökkäys Ukrainaankin on ollut. Kyllä se on muuttanut suomalaisten poliitikkojen ja kansalaisten Venäjä-näkemystä kielteisemmäksi.