Trump haluaa Panaman kanavan – Nyt tuli Kremlin reaktio
Moskova reagoi tiistaina presidentti Donald Trumpin ilmoitukseen, jonka mukaan Yhdysvallat ”tulee ottamaan takaisin” Panaman kanavan hallinnan.
Trump totesi maanantaina virkaanastujaispuheessaan, että vesiväylää hallitsisi tällä hetkellä Kiina.
Trumpin mukaan Yhdysvallat on kärsinyt suuresti siitä, että kanava siirtyi Panaman hallintaan vuonna 1999.
– Emme antaneet sitä Kiinalle, annoimme sen Panamalle. Ja otamme sen takaisin, presidentti linjasi.
Suomenmaa kävi läpi Panaman kanavan historiaa artikkelissaan sen jälkeen, kun Trump uhkasi tammikuun alussa, että Yhdysvallat ottaa kanavan hallintaansa.
Venäjän ulkoministeriön mukaan kanava kuitenkin kuuluu Panamalle. Lisäksi Venäjä varoitti Yhdysvaltoja ottamasta kanavaa hallintaansa sotilaallisesti tai taloudellisin pakkokeinoin.
Venäjän ulkoministeriön Latinalaisesta Amerikasta vastaavan osaston johtaja Alexander Shchetinin sanoo, että Venäjä odottaa Yhdysvaltain kunnioittavan kansainvälistä oikeutta.
Shchetinin toteaa, että Venäjä haluaa pitää kiinni Panaman kanavan pysyvästä neutraliteetista. Hänestä Yhdysvalloilla ei ole oikeutta sekaantua Panaman sisäisiin asioihin.
On kuitenkin hyvä huomata, että Venäjä itse aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan naapurimaahansa Ukrainaan helmikuussa 2022. Venäjän tavoitteena on ollut määritellä esimerkiksi se, mihin kansainvälisiin järjestöihin Ukraina kuuluu.
Panaman kanava on reilut 80 kilometriä pitkä vesireitti, joka yhdistää Tyynenmeren ja Atlantin toisiinsa. Se on yksi Yhdysvaltain tärkeimmistä kauppareiteistä. Politicon mukaan jopa 40 prosenttia amerikkalaisista rahtialuksista kulkee kanavan kautta.
Panaman presidentti José Raúl Mulino on tyrmännyt presidentti Trumpin aikomuksen ottaa takaisin Panaman kanavan.
– Minun on tyrmättävä Trumpin puheet. Kanava on ja pysyy panamalaisena. Maailmassa ei ole yhtäkään maata, joka puuttuisi asiaan, Mulino totesi tiedotteessaan.