Väitös: Liikkumisen väheneminen nuoruudessa linkittyy keskusteluvaikeuksiin isän kanssa
Tuoreen väitöskirjan mukaan nuoren keskusteluvaikeudet isän kanssa ennustivat liikkumisen vähenemistä ja liikkumisen säilymistä vähäisenä myöhemminkin.
Terveystieteen maisteri Tuula Aira havaitsi väitöstutkimuksessaan, että aktiivisuuden väheneminen näkyi myös epäedullisina sokeriaineenvaihdunnan, hyvän kolesterolin ja painoindeksin muutoksina eli sydän- ja verisuonitautien riskitekijöissä jo nuorena.
Liikuntaseuraharrastuksen jatkuminen nuoreen aikuisuuteen tuki aktiivisuuden säilymistä.
Niillä nuorilla, joiden liikkuminen väheni 15 ja 19 ikävuoden välillä varsin alhaiselle tasolle tai jotka liikkuivat vähän läpi nuoruuden, oli muita enemmän keskusteluvaikeuksia isän kanssa 15-vuotiaana.
He myös söivät vähemmän hedelmiä ja vihanneksia 19-vuotiaana kuin nuoret, jotka liikkuivat aktiivisesti läpi nuoruuden. Liikkumistaan vähentäneiden joukossa havaittiin lisäksi tyypillisemmin tupakointia nuorena aikuisena.
– Keskusteluvaikeuksien yhteys laskevaan ja vähäiseen liikkumiseen nuoruudessa on mielenkiintoinen uusi löydös, Aira sanoo.
– Terveyden edistäminen, joka ei suoraan liity liikkumiseen, tulisi nähdä mahdollisuutena edistää fyysistä aktiivisuutta. Esimerkiksi isän ja nuoren välinen vuorovaikutus kotona saattaa heijastua liikkumiskäyttäytymiseen.
Airan mukaan nuoren liikkumisen väheneminen 15 vuoden iästä alkaen näkyi epäedullisina sokeriaineenvaihdunnan, hyvän kolesterolin ja painoindeksin muutoksina.
Samoin nuorilla, joiden liikkuminen lisääntyi 15 vuoden iästä alkaen, näkyi jo ennen 20 vuoden ikää terveyden kannalta suotuisaa verenpaineen laskua.
– Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kuolinsyitä ja heikentävät sairastuneiden elämänlaatua. On tärkeää tiedostaa, että liikkumistottumukset vaikuttavat näiden sairauksien riskitekijöihin jo nuorena, Aira painottaa.
Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että liikuntaseuraharrastuksen loppuminen oli yleistä. Noin kolmasosa tutkituista nuorista jättäytyi pois liikuntaseuratoiminnasta 15 ikävuoden jälkeen. Liikuntaseuraharrastuksen jatkuminen näytti tukevan aktiivisuuden säilymistä.
– Liikuntaseurat ansaitsevat tunnustusta siitä, että toiminnassa mukana pysyvien aktiivisuus säilyy korkealla varhaisaikuisuuteen. Seuraharrastuksen loppuminen saa kuitenkin pohtimaan, missä määrin harrastuksen jatkaminen vähemmän tavoitteellisesti on mahdollista nuorena aikuisena, kun muu vapaa-ajanvietto, opinnot tai työelämä vievät enemmän aikaa, Aira pohtii.
Väitöskirjassaan Aira hyödynsi ainutlaatuista suomalaista seurantatutkimusaineistoa, jossa nuorten liikkumista mitattiin liikemittarilla ja sydän- ja verisuonisairauksien sekä tyypin 2 diabeteksen riskitekijöitä laboratoriokokeilla nuorten ollessa 15 ja 19 vuoden ikäisiä.
Kyselyillä kerättiin tarkempaa tietoa nuorten elintavoista ja perheestä. Aineisto kerättiin Jyväskylän yliopiston, UKK-Instituutin ja Suomen liikuntalääketieteen keskusten yhteistyönä.
Tuula Airan väitöskirja tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 7. kesäkuuta.