THL: Suomessa on raportoitu 6 791 uutta koronavirustartuntaa – sairaalahoidossa 422 ihmistä
Suomessa on tänään raportoitu 6 791 uuta koronavirustartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo.
Kahden viikon aikana on raportoitu noin 61 000 tartuntaa, mikä on lähes 24 500 tartuntaa enemmän kuin edellisellä kahden viikon ajanjaksolla.
Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi nyt 422 ihmistä. Heistä 47 on tehohoidossa.
THL kertoi tänään myös 25 uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta Suomessa. Kaikkiaan pandemian aikana on todettu 1 624 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.
Useampi kuin yhdeksän kuollutta kymmenestä on ollut yli 60-vuotiaita. Ikäryhmässä todetut tartunnat taas edustavat alle kymmenesosaa kaikista Suomessa todetuista koronatartunnoista.
Yhteensä Suomessa on todettu koko pandemian aikana noin 290 000 koronavirustartuntaa.