THL: Suomessa on raportoitu 131 uutta koronavirustartuntaa – sairaalahoidossa nyt 62 ihmistä

Koronatartunnat

Suomessa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi sairaalahoidossa nyt 62 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tehohoidossa heistä on 7.

Uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia ei ole perjantain jälkeen raportoitu.

Sairaalassa olevien määrä on kasvanut perjantaista kuudella. Tehohoidossa on nyt yksi potilas enemmän kuin perjantaina.

Aiemmin maanantaina THL raportoi 131 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viikon aikana on raportoitu 2  853 tartuntaa, mikä on 1  197 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Viikkotasolla tartuntojen kasvuvauhti vaikuttaa tasaantuneen. Viimeisten seitsemän päivän aikana tartuntoja on raportoitu 1  343, kun edellisviikolla tartuntoja raportoitiin 1  510.

THL:n tuoreimman kahden viikon seurantajakson (3.–16.10.) aikana uusia tartuntatapauksia todettiin Kainuuta lukuun ottamatta kaikkien sairaanhoitopiirien alueilla.

Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli tällä ajanjaksolla valtakunnallisesti 49,2 tapausta 100  000:ta asukasta kohden.

Tautiin liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu yhteensä 351, joista valtaosa kirjattiin viime kevään aikana.

Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu tähän mennessä 13  555.

Sairaalahoidossa olevien määrä ja mahdolliset kuolemantapaukset ilmoitetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Juttua täydennety ja otsikkoa muokattu klo 15.27.