THL: Suomessa 103 uutta koronatartuntaa

Koronatartunnat

Suomessa on raportoitu tänään 103 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1260 tartuntaa, mikä on 945 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 2205 uutta tartuntaa kahdessa viikossa.

Yhteensä Suomessa on pandemian alusta lähtien raportoitu 94 026 koronatartuntaa.

Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut THL:n mukaan noin 2,88 miljoonaa ihmistä eli 51,9 prosenttia Suomen väestöstä.

Koronarokotteen toisen annoksen on saanut noin 745 000 ihmistä. Rokotuskattavuus on toisen annoksen osalta 13,4 prosenttia.

Annettujen rokoteannosten määrä on lisääntynyt kaikkiaan eilisestä lähes 66 000:lla.

Koronaviruksen aiheuttamia kuolemantapauksia on raportoitu kolme viime viikon keskiviikon jälkeen. Sairaalahoidossa on 43 ihmistä, joista 12 tehohoidossa.