THL: Koronarokotteen molemmat annokset on saanut 8,7 prosenttia suomalaisista
Koronavirusrokotteen toisen annoksen on saanut Suomessa nyt 8,7 prosenttia väestöstä eli noin 484 500 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Toisen annoksen saaneiden määrä on lisääntynyt eilisestä noin 500 henkilöllä.
Koronarokotuksen ensimmäisen annoksen on saanut hieman yli 44 prosenttia väestöstä eli noin 2,4 miljoonaa ihmistä. Ensimmäisen annoksen saaneiden määrä on lisääntynyt eilisestä noin 1 500 henkilöllä.
Aiemmin tänään THL kertoi, että Suomessa on raportoitu 56 uutta koronavirustartuntaa.