The Timesin tiedot: Putinia odottaa nöyryytys
Venäjän presidentti Vladimir Putin kohtaa vääjäämättömän nöyryytyksen Etelä-Ukrainassa sijaitsevassa Hersonin kaupungissa, jonka venäläisjoukot valtasivat nopeasti sodan alkuvaiheessa.
Näin arvioivat länsimaiset viranomaiset The Times -lehdelle. Heidän mukaansa Venäjän armeijan komentajat ovat paenneet kaupungista jättäen jälkeensä alhaisesta taistelumoraalista ja johtajuuden puutteesta kärsiviä varusmiehiä.
Herson on viimeinen Venäjän valtaama kaupunki Dnepr-joen länsirannalla. Asiantuntijoiden mukaan Putinin on ”mahdotonta” säilyttää sotilaallista läsnäoloa alueella, jos Ukraina vapauttaa Hersonin.
The Timesin tietojen mukaan Venäjän kenraalit ovat päättäneet hylätä jalansijansa joen länsipuolella. Sen sijaan joukot ovat keskittyneet vahvistamaan asemiaan Dneprin itäpuolella.
– He ovat päättäneet, ettei Herson ole taistelun arvoinen, mutta luonnon ”suojamuurina” toimiva joki on heille äärimmäisen arvokas.
Sosiaalisessa mediassa kiertävien videoiden mukaan Venäjä onkin hylännyt tarkastuspisteitään ja Venäjän lippu on laskettu alueellisen hallintorakennuksen katolta.
Asiantuntijat odottavat mielenkiinnolla, minkälaista kritiikkiä epäonnistuminen Hersonissa tulee nostattamaan Kremlissä. Jo nyt sodanjohtoa on moitittu julkisuudessa harvinaisen suorasanaisesti.
Länsimaisten arvioiden mukaan Venäjän joukkojen ampumatarvikkeet alkavat loppua. Kaikille ”osittaisen liikenkannallepanon” myötä rintamalle joutuneille sotilaille ei ole ollut antaa edes asetta.
Institute for the Study of War (ISW) -ajatushautomon tutkija Kateryna Stepanenko pitää todennäköisenä, että Ukraina valtaa Hersonin vuoden loppuun mennessä.
Se olisi Venäjälle kova takaisku.
– Hersonilla on sekä strategista että historiallista merkitystä Venäjälle. Se on kaupunki, jonka venäläiset haluaisivat pitää propagandatarkoituksessa.