Suurlähettiläs Vilén kiisti vielä viime viikon kuulemisessa epäasiallisen käytöksen – Syytä vieritettiin henkilökunnan niskaan
Ottawan-suurlähettiläs Jari Vilén kiisti vielä viime viikon kuulemisessa häneen kohdistetut häirintäsyytökset.
Vilén kertoi viime viikon kuulemisessa pitävänsä ulkoministeriön selvitystyöryhmän muistiota virheellisenä. Hän kertoi myös, ettei ”tunnista itseään” raportin havainnoista.
Asia selviää STT:n ulkoministeriöstä pyytämästä Vilénin kuulemistilaisuuden pöytäkirjasta. Viléniä kuultiin viime viikon tiistaina.
Tätä ennen oli laadittu ulkoministeriön selvitysryhmän muistio, jonka mukaan Vilénin käytös täytti epäasiallisen käytöksen, häirinnän ja seksuaalisen häirinnän tunnustusmerkistön.
Vilénin asianajaja toimitti viime viikon kuulemistilaisuuteen kirjallisen selvityksen Vilénin puolesta. Siinä vastuuta siirretään henkilökunnalle.
Vilénin epäasiallinen käytös tuli ilmi, kun suurlähetystön työntekijät tekivät Vilénin käytöksestä häirintäilmoituksia ulkoministeriöön. Vilénin asianajajan mukaan Vilénille itselleen olisi tullut ilmoittaa mahdollisesta epäasiallisesta käytöksestä välittömästi.
– Vilénillä ei siten ollut tilaisuutta reagoida tai keskustella mahdollisesta häirinnästä ja muuttaa epäsopivaksi koettua käytöstään, lausumassa todetaan.
Asianajajan mukaan myös raportin laatineiden henkilöiden lausuma siitä, että kynnys puhua asioista on korkea, olisi ”epäuskottava”.
– Suurlähetystön henkilökunta on näin pystynyt itse eskaloimaan tilannetta pisteeseen, jossa Vilénin kaikki mahdollisuudet puolustautua on tosiasiallisesti viety, asianajaja väittää selvityksessä.
Vilén kertoi eilen eli reilu viikko kuulemisen jälkeen pahoittelevansa käytöstään.
Ulkoministeriön selvitysryhmän muistion mukaan Vilénin epäasiallinen käytös aiheutti Ottawan suurlähetystön työyhteisössä vakavia ongelmia. STT:n hankkimassa muistiossa todetaan, että kokemuksia tästä on suurella osalla Suomesta lähetetystä ja Kanadassa palkatusta henkilöstöstä.
Vilénin tapana oli selvityksen mukaan kosketella työntekijöitä ja vitsailla ja kommentoida tavalla, joka koettiin seksuaalisesti värittyneenä tai syrjivänä.
– Kuvausten mukaan päälliköllä (Vilénillä) on ollut tapana koskettaa naispuolisia henkilöitä useimmin vyötäröltä tai hartioiden alueelle esimerkiksi keskustelun avaamisena tai muussa vastaavassa tilanteessa. Tämä on tapahtunut lähestyen henkilöä takaa tai sivusta niin, että henkilö ei voi siihen varautua, selvitys kuvailee.
Vilénin käytöstä kuvanneet henkilöt kertoivat oppineensa varomaan ja väistämään näitä tilanteita. Koskettelu on sitä kokeneiden ja nähneiden mukaan kohdistunut vain naispuolisiin henkilöihin.
Tapauksia on kuvausten mukaan ollut niin usein, että se on herättänyt huomiota. Selvitysryhmän mukaan Vilénin käytöksestä on useiden silminnäkijöiden yhdenmukaiset kertomukset.
Ulkoministeriö kertoi keskiviikkona antavansa Vilénille varoituksen, mutta ei irtisanovansa tätä.