Suuret vaikeudet uhkaavat maailman ruokaturvaa: Essayah viesti Suomessa menetetystä kevätviljasta
EU:n maatalousministerit painottivat puheenvuoroissaan Brysselissä, että Ukrainan viljakuljetusten kanssa painitaan tällä hetkellä suurempien ongelmien kanssa kuin markkinahinnan tippuminen Ukrainan lähimaissa. Näin summaa puhelimitse STT:lle unionin ministerikokouksessa Suomea edustanut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).
Bulgaria, Romania, Unkari, Puola ja Slovakia saivat aiemmin neuvoteltua rajoituksia ukrainalaiselle viljalle ja haluaisivat jatkaa rajoituksia vuoden loppuun saakka. Tähän ei kuitenkaan ole toistaiseksi jäsenmaista myönnytty, ja keskustelu asiasta jatkuu syksyllä.
– Hyvin monissa puheenvuoroissa tuli esille se, että tämä tilanne on ylipäätänsä maailman ruokaturvan kannalta vakava Venäjän brutaalin hyökkäyssodan mutta myös Mustanmeren viljasopimuksesta vetäytymisen takia. Ja tässä pitäisi nyt pystyä näkemään tämä laaja kokonaisuus. Ja ennen kaikkea EU:n yhtenäisyyshän tässä on tosi tärkeätä, Essayah sanoo.
Essayahin mukaan keskustelussa tulivat ilmi kuivuuden kielteiset vaikutukset kasvuennusteisiin, minkä lisäksi tuotantokustannukset ovat jatkaneet kasvamista. Hän sanoi kertoneensa itse Suomen tilanteesta.
– Minäkin toin esille, että kevätviljojen kohdalla noin kolmannes on varmaan menetetty. Että vaikka on saatu parina viime viikkona ihan kohtuullisestikin vettä, niin se ei sitä kevätviljatilannetta enää pelasta.
Ukraina on yksi maailman vilja-aitoista, ja tällä hetkellä maailman ruokaturva on uhattuna, koska Venäjä on kieltäytynyt jatkamasta Mustanmeren viljasopimusta ja tuhonnut Ukrainalaista viljavarantoa.
Essayahin mukaan hän on kuullut jonkin verran kritiikkiä siitä, ettei komissio ryhtynyt vahvistamaan ukrainalaiselle viljalle muita kuljetusreittejä sen jälkeen, kun Venäjä edellisen kerran uhkasi lähteä Mustanmeren viljasopimuksesta.
Sopimuksen päättymiseen saakka runsas puolet Ukrainan viljasta on kulkenut Ukrainan satamista ja loput muita reittejä pitkin.
Essayahin mukaan keskustelussa nostettiin ratkaisuehdotuksina esille viljan kuljettaminen Tonavan reittiä pitkin. Lisäksi Liettua on esittänyt Baltian maiden satamien hyödyntämistä.