Suomi on maailman paras maa tulla äidiksi – kiitos siitä kuuluu neuvoloille
Kaikille perheille tuttu punakeltainen hymynaama tervehtii tulijoita seinustalla.
Myös terveydenhoitaja Päivi Malinen on iloisella mielellä.
– Kuinka olet voinut, hän aloittaa ja pyytää istumaan.
Olemme Vantaalla Pähkinärinteen neuvolassa ensimmäisellä neuvolakäynnilläni. Paikka tulee tutuksi alueen odottaville perheille.
Suomessa raskauksia seurataan ehkä tarkemmin kuin missään toisessa maassa. Odotusaikana suomalainen nainen käy neuvolassa keskimäärin 11 kertaa – ja siihen päälle tulevat vielä poliklinikkakäynnit.
Ensimmäisellä kerralla keskustellaan perusteellisesti elämäntilanteesta. Kuinka nukut? Miten syöt? Käytätkö päihteitä? Entä huumeita? Entä miehesi?
– Nämä tiedot vaaditaan aina tänne, Malinen sanoo kuin anteeksipyydellen, että joutuu kysymään.
Tunnin aikana katsotaan ravintosuosituksia, valitaan jo alustavasti synnytyssairaalakin.
Ohjeet ovat tarkkoja. Merilevää ei suositella, jos ei tiedetä jodipitoisuuksia. Inkivääriä ei saa syödä, vaikka vielä parikymmentä vuotta sitten sitä suositeltiin pahoinvointiin. Uusimpia tuttavuuksia kieltolistalla ovat lakritsi ja salmiakki.
Malinen vannoo maalaisjärjen nimeen. Eihän pari palaa sushia silloin tällöin voi olla vaaraksi, jos Japanissakin syntyy terveitä lapsia?
Käynnin lopuksi terveydenhoitaja ohjaa vielä laboratorioon.
– Siellä otetaan neljä purkkia verinäytteitä. Katsotaan nyt myös vesirokkovasta-aineet, koska sinulla ei ole sairastamisesta tarkkaa muistikuvaa ja perheessä on leikki-ikäinen lapsi. Voisitko jättää samalla myös virtsanäytteen, Malinen puhelee.
Neuvolassa ei jätetä yhtäkään kiveä kääntämättä. Onko kaikki todella tarpeen?
– Kyllä. Voimme olla ylpeitä suomalaisesta järjestelmästä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Reija Klemetti vastaa.
Klemetin mukaan tarkasta seurannasta on lukuisia etuja. Perheiden ongelmiin päästään puuttumaan ajoissa – ja kokonaisvaltaisesti.
Neuvonnalla edistetään synnyttäjän ja lapsen terveyttä sekä parannetaan perheiden valmentautumista tulevaan.
– Konkreettisin tulos on se, että Suomessa syntyvät yhdet maailman terveimmistä lapsista, Klemetti kehuu.
Osa hyödyistä on sellaisia, joita ei heti tule ajatelleeksi. Esimerkiksi monissa maissa suunnitelluista sektioista on tullut jo trendi, mutta Suomessa luvut ovat pysyneet maltillisina.
Klemetin mukaan asialla on selvä yhteys neuvolajärjestelmään. Täällä raskaana oleva nainen juttelee saman tutun henkilön kanssa pitkin matkaa. Synnytyspelotkin uskaltaa ottaa esille.
Neuvola on Suomessa tasa-arvoinen palvelu: se tavoittaa lähes kaikki odottavat vanhemmat asuinpaikkaan, varallisuuteen tai asemaan katsomatta.
Vuosittain äitiysneuvolapalveluita käyttää noin 55 000 odottavaa naista. Ulkopuolelle jää vain 0,02–0,04 prosenttia kaikista Suomessa hoidetuista synnytyksistä.
Korkea prosenttiosuus juontaa historiaan. Suomessa annettiin vuonna 1952 uusi sukupuolitautilaki, jossa kuppatautiverikoe määrättiin valtion äitiysavustuksen ehdoksi. Näin melkein kaikki odottavat äidit saatiin tarkastukseen.
Kuppa on selätetty, mutta kytkös on jäänyt. Edelleenkin äitiysavustuksen ehtona on käynti neuvolassa ennen neljännen raskauskuukauden päättymistä.
Kuitenkin reilu tuhat naista jää vuosittain neuvolan ulkopuolelle. Kukaan ei tiedä, keitä he ovat.
THL:n asiantuntija uumoilee, että mukana on juuri maahan muuttaneita sekä elämänhallintansa kadottaneita henkilöitä.
– Joka vuosi mukaan mahtuu myös yllätysraskauden kokeneita, siis heitä, joista saa lukea silloin tällöin lehdistä, Klemetti sanoo.
Raskaana olevien kohtelu ja koko neuvolajärjestelmä tuntuu suoranaiselta ihmeeltä. Äitejä tuetaan, lapsikuolleisuus on maailman pienintä.
Suomi on myös useana vuonna rankattu maailman parhaaksi maaksi olla äiti. Kaikki eivät kuitenkaan ole täysin tyytyväisiä.
Suomalaiseen äitiyskulttuuriin perehtynyt antropologi Suvi Jaakkola on sitä mieltä, että äitiys on meillä yksilösuoritus. Äideille ei taata turvaverkkoa tai hoivaa hauraana hetkenä.
Synnytyssairaalasta palataan muutama esite kourassa. Äitiysvapaa on pitkä, mutta useimmat suomalaisäidit viettävät jakson pääosin yksin kotona vauvansa kanssa.
Heikkoutta ja jaksamattomuutta ei saisi näyttää.
– Neuvoloissa tehdään kiireistä liukuhihnatyötä, hoitohenkilökunnalla ei ole aikaa keskustella ja esimerkiksi synnytyssairaalat ovat vähitellen luopumassa tutustumiskäynneistä, Jaakkola kritisoi Antroblogin artikkelissaan.
Hoitohenkilökunnalla ei ole aikaa keskustella.
Suvi Jaakkola
Pähkinärinteen neuvolan aula kumisee tammikuisena maanantai-iltapäivänä tyhjyyttään. Terveydenhoitaja Malinen asettelee nukkea syöttötuoliin.
Malinen ei pidä hommiaan liukuhihnatyönä. Hän haluaa kohdata ihmiset yksilöinä, rakentaa luottamusta pala kerrallaan niin, että se jonain päivänä löytyy. Että neuvolassa uskaltaisi kertoa kaikesta.
– Joidenkin perheiden kohdalla luottamus saavutetaan vasta kymmenennellä tapaamisella, hän huomauttaa.
Malinen aloitti neuvolantätinä 1990-luvulla. Työ on muuttunut: on ollut organisaatiomuutosta, tullut sähköisiä järjestelmiä ja keskitettyä puhelinpalvelua. Ohjeistus on yhä tarkempaa.
Samalla asiakasmäärät ovat lisääntyneet. Nyt Malinen hoitaa vuosittain 30–40 raskautta ja 250–300 lasta.
Kansainvälistymisen myötä asiakaskunta on aiempaa värikkäämpää, eivätkä kaikki asiakkaat osaa edes lukea. Perheiden elämäntilanteiden kirjo on laajentunut.
– Ihmisten ongelmat ovat paljon isompia kuin 1990-luvulla, Malinen kuvaa.
Neuvoloiden edessä on haasteita.
Väestön keskittyessä kasvukeskuksiin neuvolat saattavat eriarvoistua.
Palveluita kehitetään siellä missä on nuoria, synnytysikäisiä aikuisia. Haastavampaa on niissä kunnissa, joissa päivänvalon näkee vuosittain vain muutama vauva.
Jo nyt neuvolat toimivat hieman eri tavalla eri kunnissa. Erot eivät tosin ole suuria. Käyntiaika voi olla puoli tuntia tai 20 minuuttia. Lääkärintarkastusten määrä vaihtelee, samoin se, onko uudelleensynnyttäjille tarjolla kotikäynti synnytyksen jälkeen.
Todellista tilannetta ei tosin tiedä kukaan, sillä kunnollinen kuntaeroja ruotiva selvitys on kymmenen vuoden takaa. THL valmisteleekin parhaillaan asiasta tutkimusta.
Tutkimuspäällikkö Klemetti toivoo, että kehittämiseen herättäisiin ajoissa.
Klemetti visioi, että haja-asutusseuduilla voisi tulevaisuudessa kiertää neuvolabussi tai -auto, joka toisi palvelut ihmisten lähelle. Varsinainen neuvola voisi olla kauempana.
Asiantuntija näkee kehitettävää myös tietojärjestelmissä, sähköisessä neuvolakortissa ja puhelinpalvelussa. Apua pitäisi saada myös virka-ajan jälkeen, vaikka sitten puhelimitse.
– Odottavilla äideillä on tarvetta asialliselle tiedolle. Ettei tarvitsisi mennä Vauva-lehden keskustelupalstoille.
Eikä Klemetin lista tähän lopu. Hän myös vahvistaisi isien roolia neuvoloissa ja soisi vanhemmille oikeuden valita oman terveydenhoitajansa. Joskus kun kemiat eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen.
Ja siihenkin pitäisi saada joku tolkku, että tällä hetkellä joillakin alueilla työntekijät vaihtuvat tiuhaan.
– Perheet kärsivät tilanteesta. Eihän kukaan jaksa selittää asioitaan aina uudelle ihmiselle. Jatkuvuus on yksi neuvolatyön kulmakivistä, Klemetti kuvaa.
Jatkuvuus on yksi neuvolatyön kulmakivistä.
Reija Klemetti
Neuvoloiden kehittäminen on otettu todesta ainakin maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Espoossa.
Kaupungissa avattiin viime elokuussa kauppakeskus Ison Omenan yhteyteen palvelutori, joka kätkee sisäänsä niin kirjaston, Kelan kuin neuvolankin.
Neuvola palvelee ensimmäisenä Suomessa myös virka-ajan ulkopuolella, iltaisin ja viikonloppuisin.
Terveydenhoidon päällikkö Raija Vanhatalo kertoo, että konsepti otettiin käyttöön asiakkaiden toiveesta: jotta neuvolaan pääsisi koko perhe, myös isät. Laajennetut aikataulut on otettu hyvin vastaan, kävijöitä on riittänyt ja perheet ovat olleet tyytyväisiä.
– Ilta-ajat sopivat raskaana oleville ja vauvaperheille, ei pikkulapsille.
Ideaa on seurattu kiinnostuneina muuallakin.
Esimerkiksi Helsingin Vuosaaressa alkoi joulukuussa kokeilu, jossa neuvolaan pääsee neljänä iltana viikossa kello kahdeksaan saakka. Myös Espoossa pohditaan, pitäisikö toiminta laajentaa kaupungin muihin neuvoloihin.
Espoon konseptiin kuuluu muutakin. Ilman ajanvarausta toimivassa avovastaanotossa voi hoitaa pieniä asioita, kuten mitata verenpaineen tai saada rokotuksen.
Ison Omenan neuvolan toimintaan on yhdistetty erityissairaanhoidon äitiyshuollon palveluita, kuten erikoislääkäri, diabeteskätilö ja synnytyspelkoihin erikoistunut kätilö. Saman katon alla oviaan pitää auki myös sosiaaliohjaaja.
– Sote-uudistuksessakin yhtenä tavoitteena on integraatio eli yhteen sovittaa palvelut toimiviksi palvelu- ja hoitoketjuiksi. Tämähän on juuri sitä, Vanhatalo kehuu.
– Ja asiakkaan kannaltahan tämä on toimiva ratkaisu, hän lisää.
Terveydenhoitaja Malinen levittää kylmää geeliä vatsan päälle. Dobblerista alkaa kuulua jyskytystä. Vauvan sydänäänet kuulostavat junalta.
Malinen säätää laitetta, painelee mahaa.
– Herätelläänpäs vähän, täällä selvästi nukutaan, hän sanoo.
Vuonna 2017 neuvolan sängyllä maatessa tuntuu erikoiselta, että raskauksiin ja synnytyksiin alettiin Euroopassa kiinnittää toden teolla huomiota vasta 1800-luvun lopussa.
Aiemminkin toki tiedostettiin, että naisia kuolee raskauksiin, synnytyksiin ja lapsivuoteeseen.
Ongelmia ei kuitenkaan juuri yritetty ennaltaehkäistä ennen kuin synnytyslääkäri Adolphe Pinard avasi Pariisiin äitiysneuvolan vuonna 1890.
Pikku hiljaa toiminta levisi myös Pohjolaan, ja Suomen ensimmäiset äitiysneuvolat avattiin vuonna 1926 Helsingin Naistenklinikalle ja Viipurin lääninsairaalaan.
Neuvolatoiminnan kehittyminen on ollut osa suurta suomalaista hyvinvointivaltiokertomusta, ja 1940-luvulla lainsäädännöllä taattiin neuvolatoiminnan leviäminen jokaiseen laajan maan kuntaan, kauppalaan ja kaupunkiin.
Julkisten toimijoiden rinnalla myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ja lastentautiopin professori Arvo Ylppö vaikuttivat neuvolatoiminnan juurtumiseen Suomessa.
Terveydenhoitaja avaa neuvolakortin, jonka kannessa tervehtii hyppelevä muumipeikko.
On jo 33. raskausviikkoni, aika menee siivillä. Malinen täyttää kuulakärkikynällä huolellisesti sarakkeita. Hän kirjaa ylös raskausviikot, painon, verenpaineen ja hemoglobiinin. Hän arvioi lapsiveden määrän, vauvan sydämenäänet ja liikkeiden määrän.
Malinen pitää monipuolisesta työstään.
Haastavimmat hetket töissä ovat liittyneet äkillisiin tragedioihin. Kun perheestä on menehtynyt toinen vanhempi, tai kun lapsella on todettu vakava sairaus. Ne pysäyttävät, oikeita sanoja ei tahdo löytyä.
Työn parhaita puolia naisen ei tarvitse kauaa pohtia.
– Tämä on perheiden rinnalla kulkemista.
Reportaasi on alun perin julkaistu Suomenmaan viikkolehdessä 10.2. Lehden voi tilata täältä .
Jutun kirjoittaja synnytti maaliskuussa suloisen tyttövauvan.
