Suomi maallistuu, mutta rippikoulu pitää pintansa – "Monilla on tarve keskustella"

Vene keikkuu kohti Paavo Ruotsalaisen kotitienoota, Aholansaarta. Tuuli on kova, mutta satamaan päästään.

Saaren kesäsesonki on juuri alkanut. Parhaillaan 150 nuorta opiskelee kristinopin perusteita kolmella leirillä, samaan aikaan kun monet pikkuisen riparilaisia vanhemmat talkoolaiset kunnostavat saarta rakennuksineen.

Väenpaljoudesta huolimatta tunnelma on rauhallinen.

Rippileirejä on Aholansaarella järjestetty 1960–1970-lukujen vaihteesta lähtien. Edelleen leireille olisi enemmän tulijoita kuin sinne mahtuu.

– Tämä on ainutlaatuinen paikka, jolla on oma tarinansa. Kirkon ja uskon asiat liittyvät siihen elävästi, saaren toimitusjohtaja Anne Tuomainen sanoo.

Rippikoulun suosio on pitänyt pintansa moniarvoistuvassa yhteiskunnassa.

Vuonna 2017 rippikoulun kävi edelleen noin 80 prosenttia ikäluokasta, yhteensä 45 672 rippikoululaista. Tilastoissa tässä näkyy iso pudotus, sillä aiemmin prosenttiosuutta laskettaessa kaikkien rippikoulun käyneiden määrä suhteutettiin 15-vuotiaisiin. Viime vuodesta saakka tästä laskusta on vähennetty aikuisrippikoulun käyneet.

Suurin osa, yli 90 prosenttia, osallistuu rippikouluun, joka sisältää leirijakson. Kristillisten järjestöjen rippikouluissa, esimerkiksi Herättäjä-Yhdistyksen leireillä Aholansaaressa, opiskeli noin seitsemän prosenttia.

Suurin yksittäinen oman seurakunnan ulkopuolisia leirejä järjestävä taho on vanhoillislestadiolaisten SRK, jonka rippileireillä käy vuosittain noin 2 000 nuorta.

Rippikoululaisten määrä on hieman heilahdellut vuosittain, mutta pysynyt suhteellisen vakaana kirkon jäsenyyden ja kasteiden vähenemisestä huolimatta.

– Rippikoululla menee hyvin. Meillä on vahva luottamus siihen, että rippikoulun suosio säilyy. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan vaatii jatkuvasti työtä. Nuorten mahdollisuus vaikuttaa, isoistoiminta ja rippikoulun jatkuva kehittäminen ovat keskeisiä tekijöitä, kirkkohallituksen rippikouluasiantuntija Jari Pulkkinen tiivistää.

Hänen mukaansa rippikoulu mielletään myönteisellä tavalla osaksi nuoruutta. Se on vahvasti yhteisöllinen asia, eikä sen merkitys murene, vaikka yhtenäiskulttuuri muuten rapistuu.

Niina Junttilan tutkimuksen mukaan yläkoululaisten sosiaalinen ja emotionaalinen yksinäisyys helpotti kahdeksannen ja yhdeksännen luokan välissä.

– Yksi selitys voisi olla rippikoulu. Siellä opitaan ryhmässä olemisen taitoja ja erilaisuuden ymmärtämistä. Moni saa uusia ystäviä ja rohkaistuu, Pulkkinen toteaa.

Murrosiässä nuoret usein pohtivat elämää ja maailmaa. Eksistentiaalisten kysymysten käsittelemiseen rippikoulu tarjoaa luontevan mahdollisuuden.

– Sen kyllä huomaa, että monilla on tarve keskustella. Tavoitteena on luoda avoin ilmapiiri, jossa on helppo myös kyseenalaistaa, Herättäjä-Yhdistyksen nuorisosihteeri, pastori Suvi Korhonen toteaa.

Yksi uusi ilmiö on aikuisrippikoululaisten määrän kasvu, vuonna 2017 yli tuhat täysi-ikäistä osallistui rippikouluun. Rippileireillä myös kastetaan sekä nuoria että aikuisia. Vuonna 2017 seurakuntaan liittyi rippikoulun yhteydessä 1 521 henkilöä.

– Tässä ehkä näkyy se, että kaste ei enää ole suomalaisessa perheessä itsestäänselvyys, mutta nuoret haluavat kuitenkin tulla rippikouluun ja saada kasteen, Korhonen arvelee.

Tällä hetkellä kasteelle tuodaan hieman vajaat 70 prosenttia vauvoista.

– Voi olla, että se vaikuttaa rippikoulun suosioon 10–15 vuoden kuluttua, Korhonen sanoo.

Tärkeimmiksi syiksi rippikoulun käymiseen nuoret kertovat kirkkohäät ja mahdollisuuden päästä kummiksi.

Nämä nousevat ensimmäisenä esiin myös Aholansaareen rippileirille tulleilla jääliläisellä Lauri Alatalolla ja helsinkiläisellä Elsa Mäkelällä. Rippikoulu sinänsä oli molemmille itsestäänselvyys.

Aholansaari on molemmille tuttu entuudestaan.

– Sisarukset ja äiti ovat käyneet täällä, hyvä ettei isovanhemmatkin, joten ei minulla ollut paljon vaihtoehtoja, Alatalo nauraa.

Hän itse on osallistunut saarella varhaisnuorten telttaleireille.

Kokemus on ollut hieno.

– Otin kotoa mukaan monta varalaturia, jotta puhelimen akut riittäisivät. Täällä on ollut niin hauskaa, etten ole koskenutkaan puhelimeen, Alatalo hehkuttaa.

Hänen mukaansa tunnelma on avoin ja kenen tahansa kanssa voi mennä juttelemaan.

Työtehtävien kautta on saanut arkisiakin oivalluksia, oppinut asettumaan toisen asemaan.

– Vessoja siivotessani päätin, etten enää mene sinne kengät jalassa.

Mäkelää kaksiviikkoinen leiri jännitti etukäteen, koska hän ei tuntenut leiriltä ketään valmiiksi. Ystäviä on kuitenkin löytynyt.

Aholansaaren rippikoulun oppituntien sisältö noudattaa tavallista evankelis-luterilaista rippikoulusuunnitelmaa.

– Herännäisyys tarjoaa nykyajan kysymyksille lähtökohdaksi avoimen uskonkäsityksen ja seuraliikkeen pitkän perinteen, pastori Korhonen muotoilee.

– No täällä puhutaan Jumalasta, Jeesuksesta ja Paavo Ruotsalaisesta, leiriläinen Alatalo vastaa napakasti.

Pastorin mukaan leireillä tutustutaan perusohjelman lisäksi körttiläisyyden erityispiirteisiin, kuten veisuuperinteeseen.

Sen välittämisessä merkittävä rooli on noin 15 kesänä Aholansaaren leirillä muusikkona uurastaneella Leena Untamalalla.

– Moni osaa Siionin virsiä jo leirille tullessaan, mutta oppii ne viimeistään täällä, hän toteaa.

Vuodesta toiseen leireille on vetänyt Aholansaaren erityinen henki. Korhosen ja Untamalan mielestä työ nuorten parissa on palkitsevaa.

– On hienoa saada välittää sanomaa armosta, Korhonen sanoo.

Joka päivä kokoonnutaan jumalanpalvelukseen Paavon pirttiin. Jutuntekopäivänä tummista hirsistä kimpoilee Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis. Leiriläisillä on joulu, vaikka valkoinen sireeni kukkii ikkunan takana.

Nuoret veisaavat tottuneesti, rohkeasti. Enkeli tuo ilosanoman. Kristikunnan suurin juhla asettuu luontevasti keskelle kesää.