Suomalaisten kansansairautta esiintyy yhä enemmän – kasvattaa ruokalaskua jopa yli 700 eurolla vuodessa
Keliakiaa sairastaa jo 2,4 prosenttia suomalaisista, kertoo tuore tutkimus.
Tampereen yliopiston Keliakiatutkimuskeskuksen uusien tutkimustulosten mukaan keliakian esiintyvyys Suomessa on edelleen kasvussa.
Tutkimusryhmä selvitti jo aiemmin, että vuosien 1980 ja 2000 välillä keliakiaa sairastavien määrä Suomessa kymmenkertaistui. Vuonna 2000 keliakiaa sairasti 2,1 prosenttia suomalaisista.
Keliakiatutkimuskeskuksen johtaja ja sisätautiopin professori Katri Kaukinen kertoo, ettei taudin lisääntyminen johdu pelkästään paremmasta diagnostiikasta.
– Keliakiasta on tullut kansansairaus, hän sanoo tiedotteessa.
Maailmanlaajuisesti keliakian esiintyvyys on Suomessa erittäin korkealla tasolla. Syytä keliakian lisääntymiseen ei kuitenkaan tiedetä.
Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä valkuaisaine eli gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvon nukkaa. Suolen limakalvovaurio puolestaan häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.
Keliakia voi ilmetä monenlaisina oireina missä iässä tahansa. Tyypillisimpiä oireita ovat erilaiset suolistovaivat, vatsakipu, vatsan turvotus ja raudanpuuteanemia.
Hoitamaton keliakia voi tutkitusti aiheuttaa kalliita lisäsairauksia, kuten lapsettomuutta, suolistosyöpää ja osteoporoosia, Keliakialiitto kertoo tiedotteessa.
Gluteenittoman ruokavalion noudattaminen on sairauden ainoa hoitomuoto. Gluteeniton ruoka on kuitenkin muuta ruokaa kallliimpaa. Keliakialiiton mukaan gluteenitonta ruokavaliota noudattavilla menee keskimäärin yli 700 euroa enemmän ruokaan vuodessa henkilöä kohden kuin muilla.
Keliakialiitto laati arkiruokareseptejä, jotka auttavat säästämään ruokakuluissa ja helpottavat gluteenittoman ruokavalion noudattamista.