Sotarikostutkija: Selvitys on taistelua aikaa ja olosuhteita vastaan – Ukrainan mukaan Butshaakin pahempi verilöyly on tehty Borodjankassa
Butsha ja muut venäläismiehittäjiltä Ukrainan hallintaan palanneet alueet ovat nyt rikospaikkoja, joiden luotettava tutkinta on vaikeaa sodan vielä jatkuessa.
Epäiltyjen sotarikosten selvitys on kilpailua aikaa vastaan, sillä mitä pidempään tapahtumien selvitykseen menee, sitä enemmän todistusaineistoa ehtii tuhoutua.
Näin kertoo STT:lle Suomen kokeneimpiin sotarikosten tutkijoihin kuuluva oikeushammaslääkäri Helena Ranta, joka on monessa liemessä keitetty kenttätyön tekijä.
Ranta on uransa varrella työskennellyt muun muassa Jugoslaviassa, Tshetsheniassa ja Libyassa sekä ollut Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa todistajana ja syyttäjän avustajana.
Jos kansainväliset tutkijat olisivat heti päässeet paikalle Butshan joukkosurman tapahtumapaikalle, olisi Rannan mukaan ensimmäisenä tavoitteena ollut joukkohaudan dokumentointi ja alueen rajaaminen siten, etteivät ulkopuoliset pääse poistamaan paikalta mitään tai tuomaan sinne mitään paikalle kuulumatonta. Tämän jälkeen vainajat olisi nostettu haudasta yksitellen.
– Vainajia on niin paljon, että kaikkien perusteellinen tutkinta veisi hirveästi aikaa. Usein tällaisessa tilanteessa tutkitaan yksi viidestä tai kymmenestä ruumiista, Ranta kertoo.
Toistaiseksi vainajia ovat tutkineet vain ukrainalaisviranomaiset, eikä Ukraina ole vielä pyytänyt kansainvälistä apua epäiltyjen sotarikosten selvitykseen. Ranta uskoo kuitenkin apua pyydettävän EU-maista, sillä Butshan joukkosurma on todennäköisesti vain yksi monista venäläisten miehittämillä alueilla.
– Ukrainassa on toki asiantuntemusta, mutta nämä määrät alkavat olla isoja, eikä tämä jää varmaan ainoaksi paikaksi, varmasti näitä tulee lisää. Voisin kuvitella, että Ukraina kääntyy kansainvälisen yhteisön avun puoleen ja EU-maista tulee monitieteellinen tutkijaryhmä. Päävastuu tutkimuksista on tietysti suvereenin valtion omilla viranomaisilla.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan läheinen Borodjankan taajama olisi vielä ”paljon pahempi” kuin Butsha, kertoi Guardian perjantaina. Butshassa venäläisjoukkojen arvioidaan surmanneen yli 300 ihmistä.
Epäiltyjen sotarikosten ja joukkosurmien uhreja tutkittaessa pyritään todentamaan muun muassa se, onko uhrit otettu kiinni ja surmattu samaan aikaan. Tutkijat tarkastelevat myös vaatteiden luodinreikiä ja veritahroja selvittääkseen, ovatko uhrit samoissa vaatteissa kuin kuollessaan.
Surmanluoti on voinut jäädä myös vainajan vartaloon, jolloin tutkijat voivat selvittää aseen kaliiperin ja ammuksen kemiallisen koostumuksen, joka antaa vihjeitä valmistuspaikasta.
Vielä paremmin tutkijat pääsevät ammusten valmistajan jäljille, jos rikospaikalta löytyy hylsyjä, jotka voidaan yhdistää ruumiista löytyneisiin luoteihin.
– Kun aseella ammutaan, se jättää luotiin tietyn rihlajäljen, joka on aseen eräänlainen sormenjälki. Niitä voidaan verrata keskenään ja todeta, onko vainajat ammuttu samalla aseella. Nämä ovat palapelin palasia, joita sovitetaan yhteen ja katsotaan, mikä sopii yhteen. Kaikki tämä dokumentoidaan kunnolla, Ranta kertoo.
Rannan omaa erikoisalaa ovat hampaat, joista voidaan päätellä muun muassa uhrin ikä ja henkilöllisyys, jos maan terveydenhuoltojärjestelmässä on pidetty rekisteriä hampaista.
Mahdollisten oikeudenkäyntien kannalta ratkaisevan tärkeää on dokumentoida huolella, keillä kaikilla on ollut mahdollisuus koskea vainajiin ja ketkä ovat päässeet käsiksi todistusaineistoon.
Näin rikospaikalta rakennetaan vuosien päästä oikeussaliin ulottuva todisteiden aukoton ketju (chain of custody) ja varmistetaan, ettei kukaan ole päässyt peukaloimaan todisteita.
Usein vainajien kohtelu tutkimuskohteina asettaa tutkijat konfliktiin kuolleiden omaisten kanssa, kertoo Ranta.
– Heillä on tietysti halu haudata läheisensä mahdollisimman pian. Tutkimuksen kannalta taas on tärkeätä, että kaikki mahdollinen todistusaineisto vainajista kerättäisiin mahdollisimman pian. Tämä on ristiriita, joka pitää aina tavalla tai toisella ratkaista.
Rikospaikan tutkinta on taistelua aikaa vastaan. Mitä enemmän aikaa tapahtuneesta on kulunut, sitä vaikeampi on todistaa esimerkiksi kuolinhetki tarkasti.
Säiden lämmetessä vainajien pehmytkudokset alkavat mädäntyä nopeasti, ja dna-näytteen ottaminen vaikeutuu huomattavasti, jos ruumis on ollut taivasalla pidemmän aikaa.
– Dna on herkkä lämpötilan vaihteluille. Tehokas tapa tuhota dna:ta on se, että päivälämpötilat menevät vaikka kahteenkymmeneen ja yöllä menee pakkasen puolelle. Dna:n eristäminen pehmytkudoksista on joskus vaikeata kohtuullisen tuoreistakin vainajista juuri sen takia, että vuorokauden sisällä lämpötilan vaihtelut ovat niin korkeita.
Yksi vaihtoehto todisteiden säilyttämiselle on vainajien jäädyttäminen, Ranta kertoo. Dna-näytteiden ottamisen jälkeen kuolleet voidaan kuitenkin yleensä luovuttaa omaisten haudattavaksi.
Kiire koskee myös silminnäkijöiden haastattelemista. Eloonjääneiden kertomukset pitää saada dokumentoitua mahdollisimman nopeasti, vaikka kovia kokeneiden paikallisten kuulusteleminen ei olekaan välttämättä miellyttävää kenellekään.
– Se on tuskallista tietty, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän muistikuviin tulee sellaista, mitä ihminen uskoo nähneensä, mutta ei olekaan itse kokenut. Tässäkin on tärkeää taistella aikaa vastaan ja mahdollisimman nopeasti haastatella henkilöitä, mikäli heidän tilansa on sellainen, että voivat puhua, Ranta kertoo.
Konfliktialueiden epäiltyjen sotarikosten tutkinta on valtavan paljon monimutkaisempaa kuin tyypillisen väkivaltarikoksen tutkinta Suomessa, jossa poliisi hoitaa välittömästi ja ammattimaisesti varsinaisen rikospaikkatutkinnan, kertoo Ranta. Konfliktialueella tutkijat eivät itsekään ole turvassa.
– En tiedä, kuinka monta kertaa tarkka-ampuja on ottanut meikäläisen tähtäimeen, enkä voisi kuvitella, että Suomessa tulisin tutkinnan aikana tullut pidätetyksi, mutta konfliktialueella olen tullut pidätetyksi.
Konfliktialueella maasto tai jopa vainajat voivat myös olla miinoitettuja, joten tutkijoilla täytyy olla kenttätöissä tukenaan räjähdeasiantuntijoita.
– Hyvin tarkkaan pitää katsoa, mihin astuu.
Rannan mukaan nähtävillä on jo merkkejä siitä, että Butshan tapahtumia tutkitaan joukkotuhontana, joka on oikeustieteen termi kansanmurhalle.
Rikosnimikkeet kuitenkin vahvistuvat vasta kun syytteitä nostetaan. Toistaiseksi on vielä avoin kysymys, millaisen polun Ukrainan tapahtumat voisivat kulkea oikeussaliin.
YK:n turvallisuusneuvoston kautta erityistuomioistuinta ei saada perustetuksi Venäjän veto-oikeuden vuoksi. Haagissa toimiva Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) ei sekään ole mutkaton, sillä sen pohjalla olevaa Rooman peruskirjaa eivät ole ratifioineet sen enempää Ukraina kuin Venäjäkään.
Ranta katsoo, että Ukrainan tapahtumat voivat päätyä oikeussaliin joko yksittäisissä valtioissa nostetuissa oikeusjutuissa tai siinä tapauksessa, että tarpeeksi moni maa asettuu kokonaan uuden erityistuomioistuimen perustamisen kannalle.
Näin tehtiin natsirikollisten kohdalla toisen maailmansodan voittajavaltioiden perustamassa Nürnbergin tuomioistuimessa. Samanlaista menettelyä on ehdottanut myös Ukrainan sodan kohdalla kansainvälisen oikeuden asiantuntija, juristi ja professori Philippe Sands.
Hänen mukaansa hitaasti ja vaikeasti todistettavien sotarikosten tutkinnan ohella Venäjän presidentti Vladimir Putinia ja tämän hallinnon jäseniä vastaan pitäisi nostaa oikeusjuttu hyökkäyssodan käymisestä, josta myös natsijohtajat tuomittiin Nürnbergissä.
– Rikosta ollaan tekemässä silmiemme edessä. Se voidaan tutkia ja siitä voidaan nostaa syyte ilman suurempia vaikeuksia, jos poliittista tahtoa vain löytyy, Sands kirjoitti maaliskuussa.