Sinimusta liike pyrkii rekisteröitymään puolueeksi – luonnehtii itseään suomenmieliseksi, radikaaliksi ja traditionalistiseksi

Sinimusta liike

Etnisesti yhtenäistä Suomea ajava Sinimusta liike on aloittanut kannattajakorttien keräämisen rekisteröityäkseen puolueeksi.

Liike kertoi tiedotteessaan torstaina, että ensimmäisen vuorokauden aikana se oli saanut kokoon yli tuhat sähköistä allekirjoitusta. Puoluelain mukaan puolue voidaan rekisteröidä, kun sillä on vähintään 5  000 äänioikeutettua kannattajaa.

–  Sinimustan liikkeen Suomi on itsenäinen, suomenkielinen ja suomenmielinen, liike kertoo tiedotteessaan.

Liike luonnehtii itseään radikaaliksi ja traditionalistiseksi. Se kertoo myös vastustavansa Suomen EU-jäsenyyttä. Liike kertoo pyrkivänsä osallistumaan seuraaviin eduskuntavaaleihin rekisteröityneenä puolueena.

–  Sinimusta liike nostaa politiikanteon keskiöön ja kohteeksi suomalaisen kansakunnan, joka perustuu eurooppalaiseen, rodullisesti valkoiseen ja suomalaiseen kansaan, kerrotaan tiedotteessa.

Aiemmin keväällä oikeusministeriö palautti Sinimustan liikkeen puoluehakemuksen korjattavaksi. Ministeriön mukaan puolueen yleisohjelma sisälsi kirjauksia, joiden tarkoitus on estää ennakolta muiden oikeus käyttää sananvapautta. Lisäksi yhdistys toi ministeriön mukaan esiin tavoitteita, jotka ovat vastoin laissa turvattua yhdenvertaisuutta ja syrjintäkieltoa.

Sinimusta liike kertoo tiedotteessaan, että se sai huhtikuun lopulla oikeusministeriön hyväksynnän yleisohjelmalleen ja siten oikeuden aloittaa kannattajakorttien keräämisen.

–  Aiemmin kiistan kohteena ollut puolueemme yleisohjelma sai lopulta oikeusministeriön hyväksynnän suhteellisen pienin muutoksin, jotka eivät tosiasiallisesti muuttaneet puolueen vastavalistuksellista ja kansallismielistä olemusta, liike muotoilee tiedotteessaan.

Sinimustan liikkeen ohella Suomessa on vireillä muitakin puoluehakemuksia, joille parhaillaan kerätään kannattajia. Joukossa on muiden muassa Ympäristöpuolue ja Nukkuvien puolue.