Shamppanja virtaa edelleen Venäjällä
Ylellisyystuotteita valmistavan ja markkinoivan LVMH:n tiedottajan mukaan yhtiön tuotteiden pääsyn estäminen Venäjälle on ”mahdotonta”.
Yhtiö kommentoi asiaa sen jälkeen, kun ranskalainen tutkivan journalismin media La Lettre raportoi keskiviikkona, että LVMH:n juomabisneksestä vastaavan Moët Hennessyn tuottamaa shamppanjaa oli päätynyt Venäjälle.
– Joillakin Moët Hennessyn jakelijoilla on vientitoimintaa. Näin ollen Moët Hennessyn on mahdotonta kontrolloida tuotteiden lopullista määränpäätä, tiedottaja totesi SkyNewsin mukaan.
Tiedottaja kuitenkin painotti, että yhtiö ja sen kumppanit noudattavat lakeja, sääntöjä ja kansainvälisiä sanktioita tunnollisesti.
LVMH:n tuotemerkkeihin lukeutuvat myös muun muassa Christian Dior, Givenchy ja Bulgari. Maaliskuussa 2022 yhtiö ilmoitti sulkevansa liikkeensä sekä keskeyttävänsä liiketoiminnan Venäjällä Ukrainan sodan takia.
Venäjälle kuitenkin kulkeutuu edelleen länsimaisten yhtiöiden tuotteita erinäisten välikäsien kautta.