Satonen: Thaimaan työministeri hyväksyi ehdollisesti marjanpoimijoiden tulon Suomeen
Thaimaan työministeri on hyväksynyt ehdollisesti maastapoistumislupien myöntämisen Suomeen tuleville marjanpoimijoille, kunhan poimijoiden odotettava palkkataso on tarkistettu, kertoo työministeri Arto Satonen (kok.).
Satonen keskusteli marjanpoimijoiden Suomeen tulosta tänään Thaimaan työministerin Phiphat Ratchakitprakarnin kanssa.
Satosen mukaan thaimaalaisten poimijoiden asema Suomessa on tänä vuonna suojatumpi kuin aiemmin.
– Viranomaiset ovat tehneet paljon töitä epäkohtien kitkemiseksi ja turvallisten työolojen takaamiseksi. Panostamme tänä vuonna valvontaan entistä kattavammin. Alan yrityksiltä vaaditaan lisäksi omaa vastuullisuustyötä, Satonen kirjoittaa.
Satonen kommentoi Ratchakitprakarnin kanssa käymiään neuvotteluja STT:lle sähköpostitse.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) kertoo pikaviestipalvelu X:ssä, että ministeriössä odotetaan Thaimaan viranomaisten päätöstä marjanpoiminta-asiassa.
– Suomen viranomaisten puolesta maahantulo olisi mahdollista. Odotamme Thaimaan viranomaisten päätöstä, jonka he lupasivat kiireellisesti, TEM kirjoittaa.
Satosen mukaan poimijoiden ja Thaimaan viranomaisten tulee voida luottaa siihen, että poimijoiden on turvallista tulla Suomeen.
– Työtä vastuullisuuden eteen jatketaan. Valmistelemme työ- ja elinkeinoministeriössä ensi kesäksi lakimuutoksia, jotta marjanpoimijat tulisivat Suomeen kausityöläisinä eli samoilla edellytyksillä kuin esimerkiksi puutarhamarjanpoimijat, Satonen kirjoitti STT:lle.
– Alalla esiintyneet väärinkäytökset ovat erittäin valitettavia ja vakavia. Alalta vaaditaan uudistumiskykyä ja omaa vastuullisuustyötä. Viranomaiset tekevät yritysten kanssa yhteistyötä sen takaamiseksi, että marjanpoimijoilla olisi reilut työolot ja ansiot, Satonen jatkoi.