Saarikko muistelee sairastumistaan keuhkoveritulppaan – "Siitä kokemuksesta on tullut elämän seuralainen"

Politiikka

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko ja bloggaaja Iida Åfeldt keskustelivat Instagram-livessä itselleen merkityksellisistä tilanteista sosiaali- ja terveyspalveluiden äärellä.

Saarikko muisteli elokuuta 2013, jolloin hänellä todettiin molemminpuolinen keuhkoveritulppa. Saarikko oli tuolloin 29-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja ja keskustan varapuheenjohtaja. Häntä hoidettiin Meilahden sairaalassa Helsingissä.

Hengitystieoireet olivat vaivanneet Saarikkoa, ja hän hakeutui lopulta lääkäriin.

– Ymmärsin hakeutua hoitoon ajoissa, tai sanotaan viime hetkillä.

– En ehkä riittävän ajoissa, koska se tulppa ehti jalasta lähteä liikkeelle keuhkoihin, enkä tajunnut olevani niin sairas.

Saarikko kertoi laittaneensa oireensa huonon kunnon piikkiin.

– Sitten ymmärsin, että terveyteni oli romahtanut sen veritulpan seurauksena, ja olin monta viikkoa sairauslomalla. Siitä kokemuksesta on tullut elämän seuralainen.

Saarikko oli sairaalassa useita päiviä. Hän muisteli ammattilaisten apua lämmöllä Instagramin lähetyksessä.

– Hoitajat vaihtuivat työvuoroissa, heillä oli sairaasti potilaita hoidettavana. Ja aina kun he kohtasivat minut, nuoren ihmisen tosi hätääntyneenä sen vakavan sairastumisen kanssa – en unohda heidän pysähtymistään minun äärelleni koskaan, Saarikko sanoi.

Suosittua Iidan matkassa -blogia pitävä Iida Åfeldt kertoi ajasta, jolloin hän odotti yksin esikoistaan.

– Herkistyn jo kun ajattelen sitä lämpöä, jonka kohtasin siellä neuvolassa tilanteessani, joka oli tosi poikkeuksellinen.

– Minulle tehtiin niin hyvä olo joka kerta, minulla oli aivan ihana terveydenhoitaja, joka teki useamman kotikäynnin.

Åfeldt kertoi saaneensa myös neuvolapsykologin palveluita sekä perheiden kotipalvelua.

Åfeldt on parhaillaan hankkimassa toista lastaan yksin hedelmöityshoidoilla, ja hän kertoo prosessista myös blogissaan.

– Onnea siihen, toivon siihen kaikkea parasta sinulle ja koko perheelle, Saarikko sanoi.