Saarikko esittää keskikentän yhteistyötä – mutta mitä se voisi olla?
Keskustavoimien yhteistyötä tarvittaisiin kriisinkestävän Suomen rakentamiseen asiapohjalta, katsoo keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.
Keskustaan lukeutuvien poliittisten voimien yhteistyötä puoluevaltuuston kokouksessa Lahdessa esittäneen Saarikon mielestä politiikka on turhaan perustunut pitkälti neljän vuoden sykleihin. Parhaillaan askarruttava sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus osoittaa hänen mukaansa, että neljä vuotta on aika lyhyt aika.
– Tämä avaus oli kädenojennus yhteistyön suuntaan. Ja myöskin reaktio vahvasti oikeisto- ja vasemmistoblokkiin valuneesta suomalaisen politiikan tilanteesta, jota en usko suomalaisten laajasti pohjimmiltaan kannattavan, Saarikko selvitti toimittajille kokouspaikalla.
Saarikon mukaan Suomi on pärjännyt sillä, että on kyetty yhteistyöhön yli puoluerajojen. Hän sanoi uskovansa, että RKP:n, ”järkivihreiden”, kristillisdemokraattien, Liike Nytin ja entisten SMP:läistenkin kanssa homma toimisi. Suoranaista poliittista yhteenliittymää, allianssia, hän ei esitä.
Saarikko sanoi, ettei pidä suomalaisen yhteiskunnan kannalta hyvänä, jos maassa on vain oikeisto ja vasemmisto.
– Siitä päädytään hyvin nopeasti paikallaan polkevaan politikkaan. Olen määritellyt keskustan porvaripuolueeksi, mutta tehnyt myös hyvin selväksi, että meillä on isoja näkemyseroja nykyisen kovan oikeistohallituksen kanssa.
Keskiryhmien yhteistyötä viritteli 1980-luvulla myös silloinen keskustajohtaja Paavo Väyrynen, mutta melko vaatimattomin tuloksin. Liberaalinen Kansanpuolue kyllä sulautui keskustaan ja lopulta katosi puoluekartalta.
Saarikon mukaan nyt on kyse enemmän asioista, ja politiikan asetelma on erilainen.
– Suomi on ikään kuin valunut tai joidenkin voimien tarkoittamana vahvasti politiikan blokkeihin. Ja tämä puheenvuoroni oli aito, vilpitön kysymys näille muutoin perinteisesti keskipuolueinakin tunnetuille voimille, onko se heille ok?
Saarikon mukaan ainakaan keskustalle ei ole, vaan Suomessa on pääsääntöisesti kyetty rakentamaan niin toimivia hallituspohjia kuin paikallistason politiikkaa oikeisto-vasemmisto -aita ylittäen.
– Ja uskon sen hyödyttävän kaikkia puolueita, jos poliittinen keskusta – pienellä kirjoitettu keskusta – olisi mahdollisimman vahva.
Saarikko myönsi, että joukossa on hyvinkin kaukana keskenään toisistaan olevia puolueita ja hallitus- ja oppositiopuolueita.
– Mutta meidän pitää keskustana vaatia sisältöä sille, kun olemme puhuneet yhteistyöstä ja rakentamisesta. Jotakin tällaista se esimerkiksi voisi silloin olla.
Konkreettisimmin ehdotus koskee Saarikon mukaan ensi vuonna järjestettävää tilaisuutta, jonne kutsutaan keskustelijoiksi myös mainittujen puolueiden edustajia.
– Ja he voivat arvioida, haluavatko kutsun vastaanottaa.
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho muistutti, että keskikentän yhteistyötä voi harjoittaa jo presidentinvaaleissa.
– Jo nyt on nähtävissä, että merkittäviä vaikuttajia eri puolueista on tullut Olli Rehnin mukaan ja nämä vaalit ovat aivan selvästi startti sellaisellekin yhteistyölle.
Saarikon mukaan kyse ei ole vain puolueista ja heidän puheenjohtajistaan.
– Erittäin harva suomalainenhan on sitoutunut yhteenkään puolueeseen, vaan enemmän myös poliittisesti kodittomista ihmisistä, jotka karsastavat tätä ääripäiden aikaa. Ennen kaikkea viestimme oli heille suunnattu.