Presidentti Stubb: Venäjä hakee eskalaatiota
Presidentti Alexander Stubb katsoo, että Venäjän öinen droonihyökkäys Puolaan on seurausta siitä, että Venäjä on kiihdyttänyt iskujaan Ukrainaa vastaan, erityisesti miehittämättömillä järjestelmillä.
– Kyse on koko Euroopan turvallisuudesta. Venäjä kantaa vastuun teosta, Stubb kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Presidentin mukaan Puolalla on Suomen täysi tuki.
– Rauhan sijasta Venäjä hakee eskalaatiota. Meidän on jatkettava Ukrainan tukemista ja lisättävä painetta Venäjää ja sen sotataloutta kohtaan, Stubb totea.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo olleensa yhteydessä Puolan pääministeri Donald Tuskiin.
Orpon mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajat ja muut keskeiset ministerit ovat saaneet aamulla katsauksen tilanteesta.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen toteaa Puolan ilmatilan loukkaamisen olevan erittäin tuomittavaa.
– Useita drooneja on vaikea vahingoksi selittää. Tapaus on selvitettävä ja käsiteltävä perusteellisesti, mutta ripeästi, viime hallituksessa puolustusministerinä toiminut Kaikkonen vaatii.