Pirkanmaan koronarajoitukset ovat tiukentumassa

Koronavirus

Koronarajoitukset ovat tiukentumassa myös Pirkanmaalla, kertoo Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.).

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on kokoontunut tänään päättämään uusista toimenpiteistä. Päätöksistä kerrotaan huomenna puoliltapäivin pidettävässä tiedostustilaisuudessa.

Lylyn mukaan koronatartuntojen määrä Pirkanmaalla on kasvanut ja koronarajoituksia tiukentamalla pyritään siihen, ettei myös Pirkanmaa siirtyisi leviämisvaiheeseen.